Tuoreessa maassa
joku hohtavainen
katseli ihmistä silmiinsä
tuli vastaan niin yllättäen
siinä polulla
että melkein sydän lähti
laukkaan hirmuiseen

sillä olihan se ihmeellistä
kohdata toisen maailman ystävä
sellainen
joka ei ollut ennestään tuttu
kuin unimaailmoista
jossa oli kyllä tavattu monet kerrat

jokainen katse
tuntui yhä tutummalta
kuin sielun ystävän hipaisulta
ruuhkaisessa paikassa
maantiellä ohikiitävässä hetkessä
jolloin kaikki tolpat ja kulkijat
näyttivät samankaltaisilta
ja silti kovin erilaisilta yksilöiltä

miten olikaan
kulku ollut niin nopeaa
niin pitkään
että kaikki ystävät
olivat jääneet kohtaamatta
metsän poluilla ja haavemaailmoissa

unelmat
ne kaikki linnat
olivat kuin rapistuneita
ja siinä seinillä
muureilla
kasvoi jotain
mikä peitti näkymän kokonaan

toisaalta juuri tässä hetkessä
oli tuo olento
katse
joka kimmelsi ja muistutti

puhe oli hiljaista
äänetöntä

ei nuotteja
ei sanoja

vain energiaa
väreilyä
joka välittyi
aina sydämen juuriin saakka
huumasi jokaisen solun
antoi sellaista luottamusta
ja uskoa

muistutti
että jokin oli suurempaa
kuin totuus
jonka ihmisen mieli
oli rakentanut

oli aika jatkaa

ihminen tiesi
olento olisi mukana
silmät hohtaisivat
hänen sydämensä kautta
milloin ja missä tahansa
hän ottaisi hetken
jossa olisi läsnä
omalle todelliselle itselleen

olento asui hänessä