Taika istui maassa
joskus puussa
yleensä kuitenkaan ei puussa
vaan oksilla
jotka olivat lähes maassa

taika kulki ympyrää
ihmisen ympärillä
kuiskutti korvaansa
kauniita sanoja
ripotteli kiiltäviä
säteileviä helmihiukkasia

ja niiden joukossa kauniita
ketjumaisia olentoja
kuin keijuja tai metsänhenkiä
jotka kertoivat lisää
ihmisen matkasta ja tarinasta
sen ihmeellisestä kulusta
ja niistä upeista asioista
joita siinä matkalla oli tapahtunut

ihminen ei ollut huomannut
kai sitä kaikkea
ei sitä loistoa
joka oli siellä korkealla
puiden latvoissa

ei niitä tuhansia keijuja
jotka istuivat olkapäillään
tai henkiä
haltioita
jotka kuin laahuksena
olivat hänen vanavedessään
kulkien kuin kaunis kimaltava laahus
jonka kaltaista ei ollut missään muualla
vain tällä ihmisellä
oli tällainen joukkio
jokaisella omanlaisensa

ihmetys herätteli ihmistä
hieman pukkasi olkapäähän
antoi vähän hellästi vauhtia
että voisi nähdä
huomata kaiken taian
joka leijui ympärillään

ihmetys herätti
herätti aamuisin
katsomaan ja kokemaan
antoi kiitollisuutta sydämeen

ja siitä alkoi nousu
leijunta
kohti kauneinta valtakuntaa
jossa kaikki olisi koko ajan
taianomaista
ihanaa matkaa
seikkailua
jossa tukijoukot olivat aina läsnä
ojentamassa auliisti apuaan ihmiselle

Koskettiko jokin tässä voimarunossa sinua erityisesti? Voit kirjoittaa kommentin tai laittaa viestiä.