Lintu löysi siipensä Voimaruno vk 44

Lintu löysi siipensä

Taivaaseen
kasvoi portaita
sellaisia askelmia
joilla pienet linnut
pystyivät helposti kulkemaan

niillä ei ollut vielä siipiä
joilla lentää
siksi portaat olivat sopivat

ne auttoivat
saavuttamaan sen korkeuden
joka olisi tarpeen taivaan linnuille
että ne voisivat päästä lentoonsa
levittää siipensä

mutta tarvittiin rohkeutta
että siivillään sen voisi tehdä

hassuinta oli
että linnut olivat kavunneet portaita
kimaltavin silmin jo ikuisuuden
ja niiden siivet olivat valmiit
täydelliset liitoihin ja kaarroksiin

mutta sitä linnut eivät tienneet
niillä oli täysi työ
keskittyä seuraavaan askelmaan
se tuntui olevan aina vain
korkeampi ja raskaampi nousta

mitä tapahtuisi
jos portaat eivät
milloinkaan loppuisi
sillä olihan taivas
korkealla kaukaisuudessa

miksi linnun jalat
olivat niin lyhyet
noihin portaisiin nähden
ja miksi kimmellys silmissä
joka katsoi kauas kaukaisuuteen
siivet valmiina

joskus joku linnuista putosi
tuulen tai myrskyn ansiosta
ja pudotessaan lintu löysi siipensä
huomasi niiden
kauneuden ja kannattelun

silloin syttyi silmiin
uudenlainen loiste
ja matka alkoi
todellinen matka
sydämen matka

leijonankita

Koskettiko jokin tässä voimarunossa sinua erityisesti? Voit kirjoittaa kommentin tai laittaa viestiä.

Runopolkujesi lakaisuun