Harmaa lato
siinä seinä ja ovi
niin kulunut ja rakas
sellainen
johon oli piirretty
monien sydämien ääriviivat

ja laitettu nuolia
lävistetty rakkauden ajatuksia
ja tunteita tallennettu
kuin asemoitu paikoilleen
että ikuisesti pysyisi
kuin sormus rengastettu
ikuinen rakkaus sydämiin

vanha lato
harmaana
hitaasti kuihtuen
ja kuivuen pois

ovi ei enää avautunut
oli uponnut syvään
ja maa
se antoi periksi
jalkojen alla
ei kannatellut

ja sydämet sammuivat hiipuen
auringon valon niihin paistaessa
ja öisen hallan satutellessa

ihminen saapunut siihen ovelle
katsonut ikkunoista
joita ei ollut enää olemassa

muisti väärin
ei niitä koskaan ollutkaan
aika oli laittanut muistoihin kehykset
jotka värjäsivät kaiken uudelleen

se tapahtuma
joka oli ollut
oliko se todellinen
ja missä se säilyisi ikuisesti

sydämessään vai ladon ovessa
renkaissa ja merkinnöissä
vai olisiko sittenkin sydämessä
sisimmässä
sielussa ja kokemuksessa
se kaikki arvo
joka tulisi olemaan
kun askeleet veivät
yhä pidemmälle tällä polulla
jossa ladon oli aika
jäädä paikalleen ja hiipua pois

ihminen kääntyi
lähti rohkeasti toiseen suuntaan

lato jäi
piirrokset
mutta todellisuudessa
sydämessään oli kauneus
joka oli sinne piirretty ja talletettu
ikuisesti sieluunsa ja henkeensä

sitä hän kantoi mukanaan
itsessään
kokemuskentässään
kuin kauneinta aarretta
ja siinä se olisi ikuisesti
hänen matkassaan

Koskettiko jokin tässä voimarunossa sinua erityisesti? Voit kirjoittaa kommentin tai laittaa viestiä.