Aarre jaettavaksi Voimaruno vk 42

Aarre jaettavaksi

Hieman hän ajatteli
että olisi aika hidastaa
että jokin osa maisemasta
saattoi jäädä väliin tuossa vauhdissa
jota hän piti yllä jatkuvasti

jokainen mutka
uusi polku edessään
oli niin kiehtova ja kutsuva
sinne olisi päästävä nopeasti
ja saatava selville
mitä sitten
mitä seuraavaksi
ja mitä uutta puhtoista
voisi löytyä edestä

takanaan paljon jälkiä
nopeita kuopaisuja hiekassa
sellaisia että vieläkin pöllysi
onneksi välillä satoi
että pöly saattoi
hieman laskeutua jäljissään

niin oli vauhdikasta kulkunsa
hän ei ehtinyt
ei millään

maisemat olivat kertoneet
paljon sellaista
joka olisi ollut hyödyllistä tietää
mutta ei
hän oli naulinnut katseensa
kaukaisuuteen
ja siellä odottaisi isoin aarre
sellainen
jonka hän varmasti saavuttaisi
jos nyt vain laittaisi askeleisiinsa
vielä lisää vauhtia

uusia ponkaisuja hiekassa nähtäisiin
sellaisia pituushypyn ennätyksiäkin
ja ennätysten kirjaan
hän tulisi pääsemään
mutta millaiseen
siitä ei ollut aavistusta
hänellä itsellään

silmissä kiilsi tuo näky
tuo kangastus
joka oli kaukaisuudessa
ei tässä hetkessä

ja maisemissa vilkuttivat
ihanat aarteet
monet ystävät
monet viisaudet
roikkuivat kuin kutsuvat hedelmät
polun yllä
mutta hänellä ei ollut aikaa
kohottaa katsettaan oksistoon

tiedät
jos katsot häntä sivusta ja takaa
seuraat askeleitaan
voit ymmärtää
että hidastamisesta olisi hyötyä poluilla
ehkä voit ottaa hänestä oppia
tehdä toisin

kaivaudu syvälle hiekkaan poluillasi
ei
älä pidä kenkiä
ei sukkia
tunne miten hiekka
on polttavana ihollasi
jaloissasi
tai miten sade kastelee varpaasi

ei
älä katso kaukaisuuteen
huomaa se
mitä jo on polullasi tänään
kurkota hedelmiin
jotka ovat ylläsi valmiina otettaviksi
ja löydä jaloissasi pyörivät siemenet
ja pikkuiset idut
jotka tahtovat
pompata mukaan taskuihisi

poimi ne kaikki matkaasi ja kun etenet
niin sinulla on valtaisa aarre ja rikkaus
omassa sydämessäsi jaettavaksi niille
jotka kohtaat polkusi päässä lopulta

mesiangervo

Koskettiko jokin tässä voimarunossa sinua erityisesti? Voit kirjoittaa kommentin tai laittaa viestiä.

Runopolkujesi lakaisuun