
Valmista on
voimaruno
viikko 39
Olen tyhjä
tyhjä
valmis kirja
sellainen iso ja vanha
ja silti täysin puhdas
ei mitään kirjoitettu kuitenkaan
vaikka niin paljon
sanoja ja lauseita olisi
kaikki kulkeneet kyllä ohitseni
viiltäneet sivuja
kirjoittaneet sinne sanoja
ja paperia kuluttaneet
varmasti
ihan varmasti
olen kirjoittanut tähän kirjaan
joka olen
mutta miksi en silti
mitään näe luettavaa
en opittavaa
mihin ovat sanat kadonneet
viisaudet ja muistot
eikö niillä olekaan paikkaa
tässä kirjassa
luvuissa
joita olen elänyt

hiljaisuus
ei kuulu vastausta
ja kirja availee sivujaan
kääntelee lehtiään
eikö mitään
ei edes pölyhiukkasta
laskeudu sivuilleen

jokin on oikein silti
tulee aavistus
että on oltava tilaa
uusille sivuille
päiville ja kirjoituksille
asioille
jotka ovat tulossa ja kokematta
että kirjan on pysyttävä
avoimena ja valkoisena
niin puhtaana kuin mahdollista
että uutta mahtuisi
että voisi avautua kokemaan
sen kaiken mikä oli tulossa
kultapiisku
Kultapiiskut ovat hiipineet voimapuutarhaan kuin salaa. Ensin juhannusruusun juurelle ilmestyi muutama ja nyt kultapiiskuja on runsaasti ruusun ympäristössä. Perhoset ja pörriäiset ovat innoissaan. Hauskat siemenhahtuvat koristavat vartta pitkään kukinnan jälkeen. Kultapiisku saa jatkaa aluevaltaustaan.
Jätä kommentti