Tyyneys ja tuulenpesä
voimaruno
viikko 38
Tyyneys
istui rauhattomana puun latvassa
tuuli oli taas riepotellut
sen höyhenpeitettä
ja jalat olivat väsyneet tempoilusta
jolla sitä oli viety
sellainen tuulenpesä siinä oli
ja katseli touhujaan
sitä nauratti
sillä tyyneys ei tänään
oikein ollut oma itsensä
eikä tunnistanut omia voimavarojaan
kaikkea mitä tyyneydellä oli hallussaan
siinä roikkui
iso nippu avaimia
tyyneyden vyötäröllä
kaulassakin jokunen
ja paljon erilaisia lukituksia
lukkoja
joita asetella minne tahtoi
milloin tahansa
mutta tyyneys
oli kadottanut itsensä
ja unohtanut myrskyissä
että hänellä oli valtava voima
olemassa
omassa sisimmässä
tuulenpesä puuskahti
sillä ei ollut tuollaisia avaimia
sillä oli toisenlaiset viisaudet ja voimat
annettu käyttöön
tyyneys huokaili hiljaa
katseli taivaalle
ja odotti seuraavaa myrskyä
se varmaan tulisi ja riepottaisi taas
ei tajunnut siinä että
sellaista ei ollut
joka olisi häntä riepottanut
että tyyneys oli hänen nimensä
ja se merkitsi lahjaa
olla myrskyn silmässä
kuin tappi
joka ei hievahda
tai verkko
joka päästää kaiken lävitse
kuin kauniina kesäpäivänä
saapuvan sateen
joka on tervetullut
antamaan sitä elinvoimaa
jota tarvitaan
että ravitaan maata ja kasveja
tyyneys oli unohtanut
oman alkuperänsä ja voimansa
mutta onneksi tuulenpesä
kuiski hiljaa ja hellästi sanoja
jotka muistuttivat tyyneyttä
että hetken rauhassa oltuaan
hän voisi palata takaisin tajuihinsa
ja muistaa
ymmärtää
kuka oli
ukontulikukka
Siemenpussissa taisi lukea ranskantulikukka, mutta olkoon nyt ukontulikukka tuo kuvissa oleva kasvi. Kukkien piti olla valkoisia, mutta useimmat ovat keltaisia. Pari vuotta kasvettuaan yksi taimista yllätti tänä kesänä: Kasvatti valtavan lehtiruusukkeen ja minuakin korkeamman kukkavarren. Paikka on voimapuutarhan laitamilla ja nytpä toiset juhannusruusun takana kituuttelevat tulikukat saavat muuttaa tämän jättiläisen ilmoittamaan paikkaan.
Tämä runo kolahti tänään ja varsinkin kun käytit hyvin kuvaavia vertauskuvia, niin kuin esimerkiksi verkko – päästää kaiken hälinän+hulinan lävitseen, mutta
tarttuu muunlaisiin elementteihin, joista kasvaa jotakin hyvää ja kaunista.
Avosiippa kertoi oltuaan suunnistamassa metsässä että hän oli hokenut itselleen että ei ryntäilisi/poukkoilisi ympäriinsä vaan sallisi itsensä ensin rauhoittua
ja sitten vasta katsella suunnistusmerkkejä (joita ei viime kerralla löytynyt). Kun hän oli niin tehnyt niin merkit löytyvät ihan helposti. 🙂
Oli ilahduttavaa kuulla että juuri tuo tyyneys ja rauha ovat niin paljon tärkeämpiä kuin luulisi. <3
Kiitos Sinulle että olet olemassa ja tuot näitä ikiaikaisia, viisaita runojasi maailmaan.
Niin se on, että hengityksen kautta rauhoittuminen selkeyttää ja auttaa näkemään vastauksia. Ihanaa, että runosta löytyi hyviä vertauskuvia.
Kiitos Eeva-Liisa, että jätit viestiä – niin mukavaa luettavaa