Helisevä mäki
kaikkine puineen
vihreyksineen
sille saavun taas
ja astelen ruohikossa

en tunnista
kaikkia valkeita perhosia
mutta näen hyvin
niiden valohehkun ja hohtavuuden

tiedostan että en ole yksin
kanssani on enkelinsiipisiä olentoja
valkeita ja hohtavia kuten nuo perhoset

ehkä ne annettiin minulle merkiksi
että jaksaisin uskoa ja luottaa
siihen mitä edessäni on

että näkisin vahvemmin
kaiken tarkoituksen ja tietäisin
että en ole milloinkaan yksin

suru on edessäni kuin harso
sellainen hennosti värisevä
tuulen riepottelema
raskas
ja silti herkkä ja hauras

miten voi olla ihminen
ja ihmisen mieli samankaltainen
ja silti tunnistan sen
kaiken kauneuden ja tarkoituksen

olen tässä
tiedän kuka olen
olen harso harsojen joukossa

olen mieli
kaiken keskellä yksin ja silti yhdessä
yhdistyen kuin seitin ohuin siimoin
langoin
toisiin samankaltaisiin
että voisin tulla vahvemmaksi

jos ymmärrän ja näen kaiken yhteyden
jos uskallan olla yksi ja yhtä
olen vahvempi
hyvällä tavalla tarkoituksellisempi
ja tarkoituksessani läsnä

rikko