
Kasvan minuksi

Tyhjä hetki edessäni
käperryn siihen polullani
maassa
kuoriudun esiin
tulen enemmän omaksi itsekseni
olen kuin pieni siemen
maassa
hiekassa
mullassa
kosteudessa

välillä auringonpaisteessa ja lämmössä
kuin pieni siemen maassa
asun
kypsyn
kehityn ja kasvan
tulee aika
jolloin kuoriudun
todella kuoriudun esiin

syntyy pieni itu
syntyy pieni alku minusta
uusi
uudenlainen alku
sellainen
osa minua
jonka olemassaolosta
en ole tiennyt

tämä on uutta
voinko minä herätä tästä
kasvaa
tulla joksikin
millaiseksi
tahdon kasvaa
millainen on resepti
ohjeet
sisälläni
löydänkö ne
tunnistanko kaiken

Muovaudun
muokkaannun
maassa rakkauden
äiti hellii
rakastaa
painaudun
lähemmäs turvaansa

Tunnistan
tutun tuoksun
tunteen turvaisan
painaudun lähemmäksi
tässä voin uudistua
kasvaa
kuulla ohjeet

tietää
kuka olen
että voisin kasvaa minuksi
kauniiksi
todelliseksi
vahvaksi
herkäksi
ihmeelliseksi
ainutkertaiseksi
minuksi

liity voimarunon syntyhetken energiaan
lakaise voimapuutarhasi runopolkuja
Viikon lakaisutehtävä
- kasvan ja muovaannun omien ohjeideni mukaan
Jätä kommentti