Radioasema aivoissasi
voimaruno
Keinuen saapui
hiljainen
kaunis hetki
kuin untuvaisia
laskeutuen
ihmisen luokse
hänen päiväänsä
hänen ilokseen
hänen valokseen
ihminen ei tiennyt
miten paljon
hänen ympärillään
oli valoa ja iloa
kaikesta huolimatta
hänellä oli aivoissaan
sellainen radioasema
jonka hän oli valinnut
se radioasema
ei aina ollut
paras mahdollinen
ihmisen tulevaisuuden kannalta
toisinaan oli hetkiä että
ihminen huomasi
tuon nappulan
ja alkoi säädellä sitä
vaihdella kanavia
taajuuksia
kuunnella
erilaista musiikkia
erilaista puhetta
keveyttä
valoisuutta
innostusta
toivoa ja luottamusta
hyviä juttuja
ihania keksintöjä ja löytöjä
siitä miten maailma menee eteenpäin
miten maailmasta tulee
se todellisuus mikä maailma jo on
kaunis ja hyvä paikka
aivan valtavan ihana pallo
jossa on niin valtavan ihmeelliset
ja ihanat ihmiset sitä asuttamassa
kun he vain muistaisivat
että he ottaisivat ja
säätäisivät sitä nappulaa
kääntäisivät ihan hieman
toiseen suuntaan
no osa ihmisistä
on jo kääntänyt hyvän matkaa
asetellut asemaa kohdalleen
mutta eihän se aina helppoa ole kun
tuntuu että niin paljon on
toisenlaista viestiä ja todellisuutta
sellaista
joka väittää aivan muuta
mutta entäpä jos voisi kuitenkin
valita pysyvästi sen hyvän kanavan
pysyä siinä
ja lähettää
omaa ohjelmaa
alkaa lähettää ihan omaa
radio-ohjelmaa
omaa taajuutta ja säteilyä
tähän maailmaan
sellaista valoisaa
luottamuksen
keveyden
ilon
toivon
hyvän olon
ohjelmaa
sellaisia säteilyjä
jotka menisivät
muiden kanavien ohitse
silloin kun
tarpeeksi moni
olisi lähettämässä
sitä samaa
ihanaa ohjelmaa
siitä ohjelmasta
tulisi niin valoisa ja suosittu että
ei kukaan tahtoisi kuunnella niitä
pimeitä synkkiä ohjelmia
niitä joissa oli paljon kolinaa ja
räminää ja
turhaa meteliä
turhaa meteliä asioista
jotka eivät edes olleet
todellisia ja tarpeellisia
oli aika keskittyä
sellaiseen asemaan
sellaisiin viesteihin
joissa oli valoisuutta ja luottamusta
sillä noiden viestien kautta
pystyttiin luomaan lisää
valoisuutta
ammenna voimaa runopoluilta
lakaise voimapuutarhasi runopolkuja
Viikon lakaisutehtävä
Kirjoita
- hyviä asioita: löytöjä tämän päivän maailmassa
Opastus
- ala lähettää ihan omaa radio-ohjemaa, taajuutta ja säteilyä tähän maailmaan
Lakaisu
- keskityn valoisuuteen (kirjoita lakaisukalenterisi pikkuruutuun)
Lakaisuja Runotalossa
Julia Cameronin aamusivuja
- aloitin taas aamusivujen kirjoittamisen: 3 sivua päivässä ihan mitä vaan mielessä on. Tämä harjoitus avaa luovuutta ja lopulta alkaa ymmärtää omaa itseään paremmin. Löytyy asioita, joita ei ole ymmärtänyt aiemmin ihan täysin.
Odotan edelleen puutarhan kuivumista ja viimeistenkin lumikasojen sulamista.
Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥
Jätä kommentti