Aavistus istui hiljaisena
odotti

antoi kaiken olla kuin
liikahtamatta

siinä hetkessä sydän
tunsi
miten koko maailman
solut hengittivät
tuon sydämen kautta

ja ihminen
soluineen kaikkineen
yhdistyi
koko luomakuntaan
kaikkeen
sen viisauteen
sen valoisuuteen
sen luovuuteen
sen vahvuuteen
sen virtaavuuteen
sen luonnolliseen olotilaan

jossa mikään ei ollut epäselvää
vaan kaikki oli hyvin selkeää ja valoisaa
kaikella oli järjestyksensä

oli aika
liikkua

oli aika
pysyä paikallaan

oli aika
asioiden edetä

oli aika
asioiden odottaa

kaikella oli oikea hetkensä

juuri se pieni liikerata
joka tarvittiin
milloinkin
että kaikki osuisi kohdalleen

aivan kuin
luomakunnassa kaikki osui kohdalleen

ei ollut hetkeä
ei pilveä
ei lehteä

ei tuulen henkäystä
ei loistoa
ei valoa
ei pimeyttä
ei varjoa

joka ei olisi osannut
asettua paikalleen
jokaisessa hetkessä
juuri oikealla tavalla
oikeaan aikaan

ja siinä kaikessa
oli ihminen soluineen

valmiina
täydellisenä

antautumassa mukaan
tuohon luomakunnan kulkuun ja hetkeen