Loista omalla polullasi Voimaruno ja voimakortit vk 34

Loista omalla polullasi

voimaruno ja voimakortit

viikko 34

voimakortti Mikä riittää milloinkin

Vaatimattomuus asui
ihmisen sydämessä
ohjasi monin paikoin
hänen polkuaan

vaatimattomuus antoi lupauksia
vaatimattomuus kertoi hyveellisyydestä
kannusti rehellisyyteen ja avoimuuteen

vaatimattomuus kertoi että
mikä riittää milloinkin
ei ollut paljonkaan
annettavaa kuitenkaan
vaatimattomuuden korissa
siinä astiassa
joka oli sitä kautta kertynyt
matkan varrella

voimakortti Vaatimattomuus oli hyvin monitahoinen asia

vaatimattomuus oli hyvin
monitahoinen asia

siihen ei ollut mahdollisuutta
ihmisellä puuttua

niin ihminen ajatteli
hänen sydämensä oli kosketuksissa
hänen oman sisimmän
vaatimattomuuden kanssa

voimakortti Jokin tässä vaatimattomuudessa ei ollut kuitenkaan todellista

vaatimattomuus oli kasvatettu häneen
opetettu ja opastettu moneen kertaan
tehty hyväksi asiaksi
annettu sinne kuin sellaiseksi
evääksi matkaan

vaatimattomuus tekee sinusta
kauniin ja hyvän

ja niin oli ihminen kulkenut
kotimaassaan polkuja
kohdannut monia muitakin
vaatimattomia

tuntenut
kuuluvansa silloin joukkoon
kun oli samankaltainen

niin vaatimaton
niin näkymätön
niin haalea
niin samankaltainen
todellakin samankaltainen

ja sydämessä oli sellainen tuntu että
jokin tässä vaatimattomuudessa
ei ollut kuitenkaan todellista

voimakortti Ja toisaalta heissä oli jonkinlainen loisto

katsellessaan pidemmälle maailmaan
ihminen huomasi että
saattoi olla sellaisiakin
jotka eivät olleet niin vaatimattomia

ja toisaalta
heissä oli jonkinlainen loisto

voimakortti Olisiko se loisto kuitenkin hänenkin osansa

olihan sitä tietenkin
monenlaista vaihtoehtoa
eihän se kaikki loisto
aina hyvin kaunista ollut

sieltä saattoi löytää
kun pintaa raaputti niin
jotain yllättävää sieltä alta
sieltä loiston alta
saattoi löytyä jotain lokaa

mutta silti

ihminen jäi miettimään että
olisiko se loisto kuitenkin
hänenkin osansa

voimakortti Lähteestä kippaamassa mukaansa vähän loistoa auringonkiloa

että voisiko hänkin jättää
tuota vaatimattomuutta
kuitenkin hieman
vaikka tuonne ojaan purkaa
siitä osan tässä matkallaan ja
jättää sinne

käydä tuolta lähteestä kippaamassa
mukaansa vähän loistoa
auringonkiloa

voimakortti Olla vahvemmin sitä mitä hän on

voisiko hän loistaa omalla polullaan
olla vahvemmin sitä mitä hän on
ei niin vaatimaton

Runotalo

ammenna voimaa runopoluilta