voimakortti Ja sai siitä itselleen voimaa

Voimarunosi on sydämessäsi

VOIMARUNOPOLKUJEN

lakaisukalenteri viikko 26

Voimarunopolkujen lakaisukalenteri viikko 24-2020

TähtiKukka löytää talon ja puutarhan. Ullakolla on kirja, johon hän kirjoittaa voimarunoja. Voimarunot lennähtävät tähdenlentoina päätyikkunasta taivaan sineen ja leijuvat välkkyen puutarhaan muuttuen hiekkapoluiksi ja kukiksi. 

TähtiKukka lakaisee luudalla polkuja ja löytää runojen opastuksia. Hän saa voimaa uskoa unelmiinsa ja seuraa hiekkapolkua lammelle. Siellä talo ja puutarha ovat syntyneet todeksi. 

Tule sinäkin lakaisemaan voimapuutarhasi runopolkuja.

voimaruno

VOIMARUNOSI ON SYDÄMESSÄSI

Toisinaan runo istui puussa
siellä ylimmällä oksalla
jossa kukaan ei sitä huomannut

monille runo oli näkymätön
mutta toisille se tuli näkyväksi tavalla
jota ei moni osannut aavistaakaan

Runo oli sellainen muotoutuva
ja muotoaan muuttava tapaus

toisinaan se oli keltainen
välillä kirkkaanpunainen
sitten sininen
ja illan muuttuessa yöksi
siitä tuli läpinäkyvä
tai kuutamoisen harmaan
hopeisena hohtavainen
ja aurinkoisen saapuessa
runo saattoi valaistua
kultaiseksi keholtaan

joka sen silloin osasi nähdä katseellaan
tavoitti sydämensä kultaista viisautta
ja sai siitä itselleen voimaa
joka ei hiipunut milloinkaan
vaan kerrytti sydämessään
jatkuvasti uutta voimakerrosta

sellaista
josta kumpuaisi omia voimarunoja
sellaisia sanoja ja ajatuksia
jotka jaksoivat kannatella tiukkojenkin
ja kivikkoisten karikoiden yli

Joissain tunneleissakin
pienissä kosteissa kylmissä kolkissa
saattoi runon voima pilkahtaa esiin
sydämen sisänurkasta
antaa uutta voimaa
sellaista uskoa ja luottamusta
jolla jaksoi ottaa vielä askeleen ja toisenkin
että pääsi ulos ja kirkkauteen
sellaiseen lämpöiseen hohtoon
jossa oli hyvä ja rauhaisaa olla

Toisinaan runo istui aivan alaoksilla
ja silti siitä kuljettiin läpi sitä näkemättä

silti runo saattoi koskettaa
jättää pienen ohuen viivan
kuin hennon juovan koskettajaan

siitä juova saattoi kasvaa
ja antaa lopulta aitoa viisautta
joka oli ollut jo kasvamassa ja varttumassa
pidemmän aikaa kokijan sydämessä

Toisinaan alaoksaan tarttui
lapsen hento pieni käsi
ohjasi runoa hellästi
kohti sydäntään
kohti syliään
puristi lujasti
rakkaasti
rintaansa vasten
otti syliinsä ja vei kotiinsa mukanaan

tuolloin runo kahdentui
toinen osa jäi alaoksille
ja toisesta tuli lapsen paras ystävä
joka matkaisi mukana
vielä aikuisenakin lapsen sydämessä
ollakseen siellä valmiina
kun oli aika ammentaa
lapsuuden viisaudesta
siitä kaikkein puhtaimmasta
jota eivät estäneet
turhat rajoitukset ja arvostelu

Runo oli puhdas ja se näyttäytyi niille
joilla oli luottamusta ja uskoa tallella
niille
joilla oli tahto nähdä se
mikä oli monille näkymätöntä

silti kaikilla
oli samankaltaiset silmät ja kyky nähdä
milloin tahansa päättäisi
että hetki olisi oikea

lakaise voimapuutarhasi runopolkuja

Voimarunosta syntyneitä ajatuksia

1. Kirjoita ajatuksesi voimarunoiksi: Miten eri tunnetilat vaikuttavat sinussa? Tunnistatko niiden värejä tai olomuotoja?
2. Poimi itsellesi hiekkapolun kasvin opastus: Mikä se on sinulle tässä hetkessä?
3. Lakaisutehtävä: Etsi ja tunnista omaa ydintäsi,tunnista se lapsuudesta asti mukanasi kulkenut puolikas ja löydä siihen sopiva täydentävä puolikas.

Kirjoita muistutus kalenterisi oikeanpuoleiseen pikkuruutuun:

Löydän oman ydinolemukseni.

Voimarunopolkujesi lakaiseminen: Ota voimakorttipakkasi ja poimi sieltä intuitiolla itsellesi voimakortti avaamaan voimarunosta syntyneitä ajatuksia. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle? Kirjoita ajatus muistiin lakaisukalenteriisi, voimarunokirjaasi tai päiväkirjaasi. Seuraa mitä viikolla tapahtuu. Avautuuko voimakortin merkitys sinulle vielä lisää?

 

Syvällisempää lakaisua:Kirjoita päiväkirjaasi tai kalenteriisi joka päivä pieni ajatus lakaisutehtävän voimakortista. Anna omien ajatustesi avautua hitaasti pohdintojen kautta. Älä luovuta. Ole sinnikäs ja saatat löytää sisimpäsi arvokkaimpia aarteita. Laita voimakortti kalenterisi väliin muistuttajaksi viikon harjoituksestasi ♥

 

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥

lakaisutarvikkeita runopoluillesi