Lapsuuden voimapolku Voimaruno ja voimakortit vk 14

Lapsuuden voimapolku

voimaruno

voimakortti Löydettävä jotain sellaista

Joskus uusien asioiden syntyminen
oli kivulias kokemus

ihminen oli kokenut elämässään
paljon sellaisia hetkiä

tuntoja
matkoja
polkuja
virtauksia
myrskyjä

joissa oli vain
ollut mahdollisuutena
tarttua johonkin
mitä siinä hetkessä
sattui näkemään
lähellään

oli löydettävä
jotain sellaista
joka kannattelisi siinä hetkessä

jotain mikä antaisi
sen verran voimaa
että jaksaisi
sen seuraavan
pienen hetken
kannatella
kuljetella itseään
turvaisasti eteenpäin

voimakortti Mutta jossain sydämensä sopukassa

jokainen hetki oli
niin muuttuva
niin hauras
mutta jossain sydämensä sopukassa
ihminen tunnisti
sellaisen pienen liekin
oikeastaan se ei ollut edes liekki vaan
sellainen ihan pienen pieni kipinä
valon kipinöinti
joka väläytteli silloin tällöin
itseään ihmisen edessä
aivan kuin jokin
metsänhenki
keijukainen
tai valoisa olio
tai kaunis muisto menneisyydestä
lapsuuden poluilta

voimakortti Ja kaikki ne tuoksut

lapsuuden metsien kesät
tulvahtivat ihmisen eteen ja mieleen
hän tunsi jalkapohjissaan
tuon havujen täyttämän sammaleisen
hiekkaisen polun
ja kaikki ne tuoksut
ne tulvahtivat ihmiseen
hänen sydämeensä

voimakortti Sieltä lapsuuden poluilta

hän ei ollut aikoihin
muistanutkaan
niitä kaikkia ihmeellisiä opastuksia
joita sieltä lapsuuden poluilta
voisi edelleen ammentaa ja löytää

voimakortti Hän voisi tuntea sen vapauden

aivan
kuin olisi syttynyt lamppu
sellainen idealamppu ihmisen päässä
että todellakin
hänhän voisi matkata vaikka
joka ilta ennen nukahtamista
sinne lapsuuden poluille

hän voisi kulkea niitä polkuja ja
hän voisi tuntea ne tuoksut ja
hän voisi kuulla ne äänet ja
hän voisi tuntea sen vapauden

voimakortti Silloin syntyi uutena jokainen hetki

voisiko hän matkata vielä pidemmälle
voisiko hän mennä
jopa sinne ihan alkulapsuuteen
sinne missä hän oli
vaikka vasta pari – tai kolmevuotias
miten huoleton hän oli

silloin
kaikki oli hyvin
silloin
syntyi uutena jokainen hetki
juuri siinä hetkessä

voimakortti Sieltä syntyisi uutta

elämä
kaikki sen ilot ja leikit
kaikki se
valtava elämänvoima
oli juuri siinä hetkessä
koettavissa ja
otettavissa ja
millainen valtava riemu ja ilo
oli mahdollista sytyttää sydämeen

sieltä syntyisi uutta
sieltä syntyisi luottamusta
se oli siellä olemassa

turvaisa
rauhaisa
luottamus

lapsuuden polku

Runotalo

tule mukaan voimarunon syntyhetken energiaan

lakaise voimapuutarhasi runopolkuja

Voimarunosta syntyneitä ajatuksia

1. Kirjoita ajatuksesi voimarunoiksi: Matkusta iltaisin lapsuutesi poluille ennen nukahtamista.
2. Poimi itsellesi hiekkapolun kasvin opastus: Mikä se on sinulle tässä hetkessä?
3. Lakaisutehtävä: Lapsuuden polku: Riemu, ilo ja vain tämä hetki.

Kirjoita muistutus Lakaisukalenterisi oikeanpuoleiseen pikkuruutuun:

Lapsuuden polku.

Voimarunopolkujesi lakaiseminen: Poimi voimakorttipakastasi intuitiolla voimakortti avaamaan voimarunosta syntyneitä ajatuksia. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle? Kirjoita ajatus muistiin lakaisukalenteriisi, voimarunokirjaasi tai päiväkirjaasi. Seuraa mitä viikolla tapahtuu. Avautuuko voimakortin merkitys sinulle vielä lisää?

Syvällisempää lakaisua: Kirjoita päiväkirjaasi tai kalenteriisi joka päivä pieni ajatus lakaisutehtävän voimakortista. Anna omien ajatustesi avautua hitaasti pohdintojen kautta. Älä luovuta. Ole sinnikäs ja saatat löytää sisimpäsi arvokkaimpia aarteita. Laita voimakortti kalenterisi väliin muistuttajaksi viikon harjoituksestasi ♥

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥

Jaa somessa / sähköpostitse:

(Kirjoittaja: )

Rakastan luontoa ja sen luomaa rauhan tunnetta. Kuvaan voimapuutarhaa huhtikuusta lokakuuhun ja luon kuvista voimakortteja. Voimarunoja olen kanavoinut vuodesta -88 lähtien ja nykyään syntyy yksi voimaruno viikossa, jonka julkaisen torstai-iltaisin Voimarunokirjeessä ja blogissa. Voimapuutarhan runopolkujen lakaiseminen on vertauskuva. Unelmani on, että jokainen saisi elää onnellista elämää, josta voi nauttia joka hetki. Uskon, että omia runopolkuja sinnikkäästi lakaisemalla voi tunnistaa omat todelliset toiveet ja vahvuudet. Kerätä aarteita, löytää merkkejä ja opastuksia, jotka johdattavat niille runopoluille mistä löytyy oman erilaisuuden arvostaminen ja rohkeus olla yhä enemmän oma itsensä. Näitä viestejä voimarunot välittävät ja olen varma, että maailmassa on yhä enemmän tilaa hyvyydelle, kauneudelle ja onnellisille ihmisille.

Jätä kommentti

Otsikko

Toteuta