Miten ja miksi voimakurssin spiraalipolku toimii

Miten ja miksi

VOIMAKURSSIN SPIRAALIPOLKU

toimii?

MIKSI olen luonut voimakurssin spiraalipolun ja MITEN se syntyi?

Tahdon kurssin kautta välittää käytännössä oppimiani asioita eteenpäin:  Nautin monia vuosia esimiestyöstäni, mutta se vei energiaani. Halusin, että minulle jäisi voimia nauttia vapaa – ajastani. Työssäni näin miten kiire ja stressi vaikuttivat myös työntekijöideni jaksamiseen ja sitä kautta heidän terveyteensä monin tavoin. Heistä monet olivat perheellisiä nuoria äitejä. Olin huolissani naisten hyvinvoinnista. Aloin vahvistaa johtamiseni kautta työyhteisössä asioita, joiden avulla itse olin todennut jaksavani paremmin:
  • elämänmyönteisyys

  • luottamus

  • läsnäolo

  • keskittyminen hetkeen

  • yhden asian tekeminen kerrallaan

  • pään tyhjentäminen ajatuksista

  • luonto (saatoimme mennä kesällä ulos vartin aamupalaveriin, istumaan nurmikolle ja syömään mansikoita)

  • omasta itsestä huolehtiminen monin eri tavoin

  • erilaisuuden hyväksyminen

  • omien vahvuuksien löytäminen

Spiraalipolun voimakurssi syntyi lopulta yhdellä kirjoituskerralla kanavoimalla. Kurssin harjoitukset ja lauseet vain virtasivat alusta loppuun tekstinä paperille. Taustalla oli pidemmän ajan tahtoni saada aikaan voimakurssi voidakseni auttaa erityisesti työelämässä ahertavia naisia jaksamaan paremmin. Spiraalipolun kurssi sopii sinulle, joka tarvitset itsellesi uutta voimaa keskittyä omaan hyvinvointiisi ja asioihin, jotka ovat sinulle arvokkaita elämässäsi. Ensimmäiset voimakurssilaiset aloittivat syyskuussa 2012 ja siitä lähtien spiraalipolkua on kuljettu tasaisin väliajoin.

Voimakurssin spiraalipolku on tarkoitettu sinulle, joka

  • olet valmis pysähtymään ja hidastamaan

  • tahdot olla onnellisempi omassa elämässäsi

  • tahdot pystyä keskittymään paremmin

  • tahdot vahvistaa kiitollisuutta ja saada hyvää mieltä

  • tunnet tarvitsevasi aikaa itsellesi

MITEN ja MIKSI voimakurssin spiraalipolku toimii?

  • näet asiat selkeämmin ja uudella tavalla

  • luottamuksesi vahvistuu

  • kuulet sisäisen äänesi vahvemmin: omana itsenäsi olet onnellisin

  • intuition merkitys korostuu

  • koet synkronismia: kaikella on tarkoituksensa

  • olosi kevenee päästäessäsi irti turhasta: on tilaa uudelle

  • kirjoittaminen tuo esiin rehellisiä sydämesi viestejä

  • yksinkertaiset harjoitukset luovat läsnäoloa joka jatkuu arjessa automaattisesti

  • luonto tasapainottaa: hoitaa kehoa, sydäntä ja mieltä

Valmistautumisesta

Valmistaudu sydämen ja tunteen tasolla: Anna mielesi täyttyä odotuksen tunteesta. Avaudu vastaanottamaan.
Voimakurssin spiraalipolulla luomme yhdessä hyvien ajatusten voimaverkon lähettämällä toisillemme hyviä ajatuksia päivittäin. Kerran luotuna voimaverkko on aina olemassa ja vahvistuu jatkuvasti kauttamme.  Ajatusenergian voima on olemassa ja voimme oikeasti auttaa toisiamme. Liikenne voimaverkossa on aina kaksisuuntainen: antaessasi myös vastaanotat hyvää energiaa. Hyvien ajatusten voimaverkko laajenee ja vahvistuu jatkuvasti uusien kurssilaisten liittyessä mukaan. Voimaverkon piiriin kuuluvat kaikki spiraalipolun käyneet, kaikki kurssin nyt aloittavat ja myös tulevaisuudessa kurssiin liittyvät, sillä spiraalipolku ei tunne ajan ja paikan rajoituksia.

Tulen merkityksestä

Voimakurssilla vietetään paljon aikaa tulen ääressä. Kynttilä on rakkauden ja valon vertauskuva. Kynttilän sytyttäminen symboloi myös uutta alkua ja rohkeutta. Sytytetty kynttilä loistaa ympärilleen omaa valoaan. Sytytän kynttilän aina uuden spiraalipolun aloituksen kunniaksi: Sinulle, joka aloitat kurssin, Sinulle joka olet ollut kurssilla ja Sinulle joka tulevaisuudessa tulet kurssille. Sytytän kynttilän, kun ilta alkaa hämärtyä. Voit olla mukana sytyttämässä oman kynttiläsi loistamaan valoa.
Runotalon voimakurssi spiraalipolku alkaa 30.3.2020
Katsele tulta hartaudella.
Anna sen puhdistaa sisintäsi.
Sytytä tuli aina rakkaudella
ja aikomuksella puhdistaa itseäsi,
läheisiäsi ja kotiasi.

katso videolta ajatuksiani spiraalipolusta

Viikon kuluttua täällä blogissa spiraalien merkityksestä syvällisemmin sekä omasta spiraalipolustani

♥ Sari ♥

Runotalon voimakurssi spiraalipolku alkaa 30.3.2020
Runotalon voimakurssi spiraalipolku alkaa 30.3.2020