Maapallo kämmenelläni Voimaruno ja voimakortit vk 8

Maapallo kämmenelläni

voimaruno

voimakortti Hiljaisuudessa oli monia sanoja puhumattomia

Hiljaisuudessa oli monia sanoja
puhumattomia
kuulemattomia
näkymättömiä sanoja ja lauseita

jokainen niistä
kiersi kehää
pääni ympärillä

toiset niistä kiertyivät
sydämeni ympärille
osa niistä tipahteli jalkoihini
osa kosketti varpaitani
osa roikkui sormistani

toiset noista sanoista
pompahtelivat puiden oksille
osa sulautui yhdeksi veden kanssa
muuttui sellaiseksi höyryiseksi
kuin pieneksi pilveksi
ja leijui ylöspäin
matkasi kauas avaruuteen

voimakortti Sieluni ja henkeni asui

ja siinä minä olin
tunnistin
miten minä itsessäni
olin kaiken keskipiste

minun sydämeni
minun kehoni
minun mieleni
minun sieluni ja henkeni
asui
kaiken keskipisteessä joka hetki

säteili ympärilleen
ajatuksia
tunteita
mielikuvia
kuin sellaisia pieniä piirroksia
olisin piirrellyt ympärilleni
ja kaikki ne punoutuivat toisiinsa
yhdistyivät joskus
sellaiseksi sekamelskaksi

toisinaan
rakentuivat selkeiksi jonoiksi
ja minusta tuntui että hetkittäin
ne kaikki olivat hyvin selkeinä edessäni

voimakortti Kuin polkuni olisi ollut täytetty

aivan kuin polkuni
olisi ollut täytetty
sellaisilla sanoilla
aivan kuin kaikki
olisi voinut muuttua
vaikkapa merkkijonoiksi
numeroiksi
tai sitten niiksi sanoiksi
lauseiksi
musiikiksi
ihmeellisiksi tunnekuviksi

voimakortti Ja minä ihmettelin sitä

ja minä ihmettelin sitä
miten koko maapallo
tämä rakas planeettamme
miten se tuntui minusta
kuin se olisi voinut
hetkessä kutistua
ja tulla kämmenelleni

voimakortti Kuljettaa sitä sydämessäni

että olisin voinut siinä
sitä hellästi silittää
ottaa sen polulleni mukaan
kuljettaa sitä sydämessäni
ja luoda sen kautta

valoa
iloa
rauhaa

voimakortti Ensin sydämeeni

ensin sydämeeni
ajatuksiini
tunteisiini
ja sitten siitä eteenpäin
koko maapallolle
kaikille
sen ihmisille
eläimille
kasveille
näkymättömille asukkaille

voimakortti Että minulla oli voima

että minulla oli voima
ottaa maapallo
kämmenelleni
sydämeeni

Runotalo

voimarunon syntyhetki

lakaise voimapuutarhasi runopolkuja

Voimarunosta syntyneitä ajatuksia

1. Kirjoita ajatuksesi voimarunoiksi: Jatka lausetta: Olen kaiken keskipisteessä ja silloin tunnen?
2. Poimi itsellesi hiekkapolun kasvin opastus: Mikä se on sinulle tässä hetkessä?
3. Lakaisutehtävä: Maapallon ”auttaminen” = rakastaminen.

Kirjoita muistutus Lakaisukalenterisi oikeanpuoleiseen pikkuruutuun:

Rakastan äiti maata.

Voimarunopolkujesi lakaiseminen: Poimi voimakorttipakastasi intuitiolla voimakortti avaamaan voimarunosta syntyneitä ajatuksia. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle? Kirjoita ajatus muistiin lakaisukalenteriisi, voimarunokirjaasi tai päiväkirjaasi. Seuraa mitä viikolla tapahtuu. Avautuuko voimakortin merkitys sinulle vielä lisää?

Syvällisempää lakaisua: Kirjoita päiväkirjaasi tai kalenteriisi joka päivä pieni ajatus lakaisutehtävän voimakortista. Anna omien ajatustesi avautua hitaasti pohdintojen kautta. Älä luovuta. Ole sinnikäs ja saatat löytää sisimpäsi arvokkaimpia aarteita. Laita voimakortti kalenterisi väliin muistuttajaksi viikon harjoituksestasi ♥

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥

Jaa somessa / sähköpostitse:

(Kirjoittaja: )

Rakastan luontoa ja sen luomaa rauhan tunnetta. Kuvaan voimapuutarhaa huhtikuusta lokakuuhun ja luon kuvista voimakortteja. Voimarunoja olen kanavoinut vuodesta -88 lähtien ja nykyään syntyy yksi voimaruno viikossa, jonka julkaisen torstai-iltaisin Voimarunokirjeessä ja blogissa. Voimapuutarhan runopolkujen lakaiseminen on vertauskuva. Unelmani on, että jokainen saisi elää onnellista elämää, josta voi nauttia joka hetki. Uskon, että omia runopolkuja sinnikkäästi lakaisemalla voi tunnistaa omat todelliset toiveet ja vahvuudet. Kerätä aarteita, löytää merkkejä ja opastuksia, jotka johdattavat niille runopoluille mistä löytyy oman erilaisuuden arvostaminen ja rohkeus olla yhä enemmän oma itsensä. Näitä viestejä voimarunot välittävät ja olen varma, että maailmassa on yhä enemmän tilaa hyvyydelle, kauneudelle ja onnellisille ihmisille.

2 Kommenttia

  1. Raija 15.2.2020 klo 11:07 - Reply

    Kiitos ihana ihana ja taas niin lohduttava. Luen kaiken eteeni tulevan tekstin nyt toisin silmin. Yritän joka lauseesta saada voimaa ja kantoa. Olen niin herkillä, että näen merkkejä jotka annetaan minulle lohdutukseksi. Kuuntelen, mitä ihminen oikeasti sanoo ja onko sydän siinä mukana. Etsin kauneutta ympäriltäni ja rakastan valon lisääntymistä. Menen eteenpäin ja kiitän että äiti on perillä ❤️

    • Sari Lehtimäki 15.2.2020 klo 12:14 - Reply

      Kiitos Raija. Suru antaa herkkyyttä ja kauneutta, sydämen viisautta. Kuten kirjoitat, eteenpäin, elämä jatkuu, kiitollisuus kaikesta mitä on ollut ja on ♥

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Otsikko

Toteuta