Voimarunopolkujen lakaisukalenteri viikko 2 2020

Lupa loistaa

VOIMARUNOPOLKUJEN

lakaisukalenteri viikko 2

Voimarunopolkujen lakaisukalenterissa 2020 on joka viikkoaukeamalla pieni pätkä voimarunoa. Täällä lakaisukalenterin blogikirjoituksessa voit käydä lukemassa viikkoaukeaman voimarunon kokonaan. Samalla voit runosta syntyneiden ajatuksien kautta löytää inspiraatiota tulevan viikkosi polkujen lakaisuihin.

PS Lakaisukalentereita on tätä kirjoittaessani vielä jäljellä, joten jos tahdot voit vielä lähteä mukaan täyttämään omaa lakaisukalenteriasi. Tilaa täältä >>

voimakortti Ei ollut toista

voimaruno

LUPA LOISTAA

Vahvasti
kirkkaankeltaisessa asussaan
aurinko oli loistanut taivaallaan
jo vuosituhansia

ei ollut toista
joka olisi osannut
saman homman
yhtä taidokkaasti

nimittäin loistamisen yksinään
kirkkaansinisellä pohjalla
silloin tällöin pilvien takaa
ja kehräten saaristojen usvaisissa illoissa
aurinkoisen laskeutuessa yöpuulleen

linnuilla oli tapana säestää
auringon ylösnousua
hänen ollessaan hajamielisellä
ja hitaalla tuulella

silloin tuuli
olikin auringon aikaansaannos
hänen ollessaan uninen

tuuli herätteli myös ihmisiä
joilla oli kiire kulkea
auringon alitse päivän kuluessa
että kaikki mitä tarvitsi tulla tehdyksi
valoisana aikana olisi tehtynä

sellainen oli työnjako ollut aina

Ikuisuus sitten
aurinkoa tarvittiin toisenlaisiin puuhiin
ihmisen sydämen ollessa avoimempi
vastaanottamaan tietoa
jota tarjottiin
auringon säteilyn kautta sydämiin
että siellä voisi olla lämpöä ja viisautta
joka kuului arkeologisille olennoille
joilla oli viisaus silmissään
hehkuvana jäänteenä
auringon opettamista
hyvistä viisaista asioista

lauseista
jotka painettiin sydämiin
kultaisin kirjaimin
ja punottiin heidän helmoihinsa
hohtavaisiksi riimuiksi
joita myöhemmät sukupolvet
voisivat tutkia ja ihmetellä

tulkita niiden viisauksia
kunnes niissä olisi aurinko
ja yksi kaikkeus
sellainen luoja
joka johdattaisi ja antaisi
ihmisten olla omana itsenään

antaisi heille luvan loistaa
omaa sisäistä valoaan
kirkkaalla sinisellä pohjalla
jolla he kulkivat avaruuden sinisyydessä
heidän ollessaan planeetalla nimeltä maa
joka oli pitkään heidän kaunis kotinsa

voimarunosta syntyneet ajatukset

voimakortti Antaisi heille luvan loistaa

Antaisi heille luvan loistaa
omaa sisäistä valoaan
kirkkaalla sinisellä pohjalla
jolla he kulkivat avaruuden sinisyydessä
heidän ollessaan planeetalla nimeltä maa
joka oli pitkään heidän kaunis kotinsa

Minusta tuntuu, että ensi viikon lakaisukalenterin voimaruno Lupa loistaa sopii tosi hyvin aarrekarttailun aloitukseen. Voit olla mukana tekemässä oman aarrekarttasi, vaikka et osallistuisi kurssille, sillä löydät pikaohjeet täältä >>

Jos tahdot lähteä syvällisemmälle matkalle omaan itseesi tutkimaan todella omia unelmiasi, silloin aarrekarttakurssi on sinua varten. Matkaamme yhdessä 4 viikkoa. Kokemuksesta voin kertoa, että aarrekarttakurssin aloittaminen tuo poluillesi pieniä ihmeitä ja sattumuksia.  Aivan kuin energia muuttuisi jo pelkästä päätöksestä, että aloitat.

On ihmeellistä millainen voima on ihmisen mielellä olemassa. Se mihin keskityt, alkaa lisääntyä. Aion kertoa kurssilla omista kokeiluistani ja niiden tuloksista. Olen 100% varma, että omilla ajatuksilla ja niiden kautta syntyvillä tuntemuksillasi voit vaikuttaa siihen mitä elämässäsi tulee näkyväksi. Hauskinta on kun alat nähdä oikeita tuloksia.

Tänään kerroin aarrekartan teosta ja aarrekarttakurssista voimarunovideon lopussa, joten laitan videon tähän loppuun. Tässä muutamia asioita, jotka jo kerroin videollakin:

  • olen itse kurssilla mukana tekemässä oman aarrekarttani
  • ensin tehdään tunnelmakartta
  • pysähdytään miettimään omia todellisia unelmia tehtävien ja tunnelmakartan kautta
  • tunnelmakartta auttaa löytämään viestejä alitajunnasta
  • tutkitaan elämän eri osa-alueita ja niihin liittyviä toiveita
  • tehtävät valmistavat aarrekartan tekemiseen
  • lopuksi kartta energisoidaan toimivaksi nykyhetkeen
  • usein oma näkökulma muuttuu kurssin aikana ja moni unelma tulee todeksi kuin salaa
  • runsaus ja menestyminen on uutena osiona, jossa kerron mitä olen huomannut omassa elämässäni
  • odotan, että saisin viestejä, kuulumisia ja kysymyksiä sähköpostiini kurssin aikana, mutta viestittely on täysin vapaaehtoista

Aiemmin aarrekarttakurssillani ei ollut videoita, mutta nyt niitä on tulossa runsautta käsittelevän uuden osion myötä.

Lähde mukaan aarrekarttakurssille nyt, jos siltä tuntuu. Aarrekarttakurssi on tilattavissa myöhemminkin, mutta nyt voimme edetä yhdessä. Uskon, että siitä saat motivaatiota ja voimaa etenemiseen ihan energiatasollakin.

Ohjeviestit säilyvät sähköpostissasi, joten jos tulee tunne, että et ehdi kuukaudessa, voit aivan hyvin tehdä omaan tahtiisi myöhemmin. Silti tavoitteena pidän, että kartta tulisi valmiiksi kurssin aikana eli helmikuun alussa jo olisi uusi ihana aarrekartta seinälläsi siivittämässä kulkuasi poluillasi. Kurssin voit tilata täältä >>

Videon lopussa on noin 14 minuutin kohdalla aarrekarttailun asioita, joten voit halutessasi kelata suoraan sinne.

inspiroidu lakaisemaan

Inspiraatiota elämään ja runopolkujen lakaisuun on sivu, jonne kerään kaikenlaisia asioita, joista saa voimaa arkeen. Lisään joka viikko yhden uuden asian ja nostan sen sivuilla ylimmäiseksi. Poikkea sivulle tästä >>

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥