Oman itsen taika Voimaruno ja voimakortit vk 51

Oman itsen taika

voimaruno

voimakortti Että menisinkö vallan tuonne oksien taakse piiloon

Runo oli odottanut
jo jonkin aikaa hiljaisena
vanhan pihlajan oksilla

sieltä se oli kurkistellut ja
miettinyt että
koska tulisi hänen vuoronsa esiintyä että
mitä tässä nyt oikein höpötellään
ja eikö täältä ollenkaan ala
voimarunoa syntymään

ihminen oli ollut niin
omissa jutuissaan ja ajatuksissaan
vähän niin kuin innoissaan ja
sitten oli vielä semmoinenkin juttu
että postiautokin saapui paikalle
häiritsemään voimarunon esiintymistä ja
voimaruno oli vähän sillä tavalla
että menisinkö vallan tuonne
oksien taakse piiloon mutta
eihän voimaruno sellaista tehnyt
koska voimaruno oli oppinut sopeutumaan
postilaatikko kolahti
ja postiauto jatkoi matkaansa ja
tiedossa oli että jonkin ajan kuluttua
postiauto palaisi takaisinpäin

voimaruno sanoi joo
se oli aika yllättävää
se oli myönteinen lähestymistapa
kaikkiin asioihin ja ongelmiin
tapahtumiin ja tilanteisiin
joita tulisi eteen

voimakortti Joka kulkisi päivässä

Voimaruno tahtoi
olla esimerkillinen
olla sellainen
inhimillinen
sellainen soljuva
joka kulkisi päivässä
tapahtuipa mitä tahansa niin
aina sellaisella pienellä
sisäisellä hymyllä varustettuna

voimakortti Täydellisesti omana itsenään

Nauraisi
omille kömmähdyksille
nauraisi
omalle kummallisuudelleen
ja sille miten maailma järjesteli asioita
hänen eteensä
hänen polulleen
että hän voisi esittäytyä lopulta
juuri parhaassa valossa
juuri sellaisena
kuin voimaruno oli parhaimmillaan
täydellisesti omana itsenään
ja täydellisesti siinä hetkessä
juuri niiden kaikkien olosuhteiden kera
jotka siihen sallivat siinä hetkessä saapua

sehän oli sellainen taideteos
sellainen valtaisa näytös ja joukkio
joka siinä esiintyi voimarunon keralla
ei voimaruno ollut yksin tekemässä asioita
ja jos hän olisi ollut yksin tekemässä asioita
niin olisipa ollut yksitoikkoista ja tylsää

voimakortti Se oma mieli ja sisin

Voi kerta kaikkiaan
eihän siinä olisi tullut mitään
muutosta ja vaihtelua mihinkään
kaikki olisi toistunut
sekunnista toiseen
täysin samankaltaisena
sillä voimarunolla
oli kuitenkin niin rajallinen
se oma mieli ja sisin

voimakortti Oli kyllä kummallista miten paljon sitä voisi oppia

Oli kyllä kummallista
miten paljon sitä voisi oppia
kun avaisi silmänsä ja katseensa
ja näkisi maailman ympärillään ja
kuulisi
tunnustelisi
haistelisi
olisi avoin

voimakortti Laittaisi antennit ojoon

Laittaisi antennit ojoon ja
kuulostelisi todella
kaikilla niillä aisteilla
sillä ihmeellisellä aistillakin
sillä jonka nimeä ei välttämättä
vielä ole edes keksitty

voimakortti Jokaiseen taikahetkeen löytyisi oma pieni

Voi miten paljon
rikkautta ja runsautta
ja kaikkea ihanaa
voisi löytyä elämään

jokaiseen taikahetkeen
löytyisi oma pieni hymyisä asiansa
ei tulisi sellaista asiaa ja vastoinkäymistä
jota ei voisi siinä kohdassa
jotenkin korjata ja löytää siihen
uutta ja mahtavaa asiaa
sellaisia hyviä näkökulmia

ja aina voisi odottaa
että mitä sitten seuraavaksi
tapahtuisikaan

Runotalo

voimarunon syntyhetki

lakaise voimapuutarhasi runopolkuja

Voimarunosta syntyneitä ajatuksia

1. Kirjoita ajatuksesi voimarunoiksi: Miten ja millaisissa tilanteissa voisit hyödyntää sisältäsi löytyvää hymyäsi?
2. Poimi itsellesi hiekkapolun kasvin opastus: Mikä se on sinulle tässä hetkessä?
3. Lakaisutehtävä: Mitä tahansa tapahtuukaan, voit valita näkökulmasi.

Kirjoita muistutus kalenterisi oikeanpuoleiseen pikkuruutuun:

Hyvä näkökulma.

Voimarunopolkujesi lakaiseminen:  Poimi voimakorttipakastasi intuitiolla voimakortti avaamaan voimarunosta syntyneitä ajatuksia. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle? Kirjoita ajatus muistiin lakaisukalenteriisi,  voimarunokirjaasi tai päiväkirjaasi. Seuraa mitä viikolla tapahtuu. Avautuuko voimakortin merkitys sinulle vielä lisää?

 

Syvällisempää lakaisua:Kirjoita päiväkirjaasi tai kalenteriisi joka päivä pieni ajatus lakaisutehtävän voimakortista. Anna omien ajatustesi avautua hitaasti pohdintojen kautta. Älä luovuta. Ole sinnikäs ja saatat löytää sisimpäsi arvokkaimpia aarteita. Laita voimakortti kalenterisi väliin muistuttajaksi viikon harjoituksestasi ♥

 

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥