Oivalluksen polku oli kiemurainen
se kiemurteli vuorien välissä ja
tahtoi kasvaa kiinni sammaleisiin
tahtoi tulla osaksi
toista polkua
toista maailmaa

sellaista
missä kaikki oli
paljon monisäikeisempää
eikä ollut vain yhtä
yksinkertaista vastausta

Ja toisaalta
oivallus tahtoi
polun olevan sellainen että
se olisi kuin suora tie

sellainen
täydellinen
yksinkertainen
suora polku
joka kulkisi vain eteenpäin
ilman että kukaan
sitä polkua milloinkaan
keskeyttäisi
tai häiriköisi
millään tavalla

Oivallus
oli kuitenkin oppinut että
oli hyväksyttävä
että polku oli juuri sellainen
kuin se edessä
milloinkin sattui olemaan

toki pystyi valitsemaan
kääntyikö oikealla
kääntyikö vasemmalle
jatkoiko suoraan eteenpäin
rämpikö pusikoissa
kulkiko kivikoissa

vai ottaisiko tuon asfaltoidun
kiitotien ja
kulkisi sitä
reippaasti astellen
suoraan eteenpäin
tai hankkisiko jopa alleen
sellaisen kulkupelin
jolla pääsisi tuhatta ja sataa

tai lentäisikö jopa
sellaisella isolla lentokoneella
pisteestä toiseen
nopeasti
mukavasti

vai opettelisiko sellaisen
teleporttaamisen että
painaisi napista ja
hups
katoaisi
ja ilmestyisi sitten
missä milloinkin
tahtoisi ilmestyä

Näitä oivallus pohti
siinä kulkiessaan
kiemuraista polkuaan
ja tuntui että polku muuttui
vielä kiemuraisemmaksi

oivallus oli huomaamattaan
oivaltamassa
että mikä oli oivalluksen tarkoitus

ja jotenkin tuntui että
sen aivot olivat
hetken sekoamispisteessä
sillä niin kiemuraiset
olivat myöskin aivot
oivalluksella varsinkin

Pitäisikö hänen
kiertää aivonsa auki
suoristaa
kaikki ne mutkat vai
olisiko se hyvä asia että
ne olisivat niin kiemuraiset ja
kaikki nuo polut risteäisivät
yhdistelisivät
asioita keskenään
ja siinä löytyisi niitä vastauksia
sitten kun ne asiat silleen
hauskalla tavalla
punoutuisivat
yhdistyisivät toisiinsa

oivallus ei oikein saanut
selvää vastausta
asia oli niin
monimutkainen
ja toisaalta
niin yksinkertainen
selkeä

Olisiko mahdollista että
kaikki olisi samaan aikaan
hyvin yksinkertaista
ja hyvin monimutkaista

Olisiko mahdollista että
mitä vähemmän oivallus
uskoisi aivojaan
käyttäisi niitä
kiemuraisia polkujaan

niin sitä selkeämmäksi
hänen sydämensä ääni kasvaisi
ja sydän olisi se
joka osaisi yhdistää
niitä polkuja sillä tavalla
että niistä tulisi se
suorempi reitti

sellainen
oivalluksen polku