Tyhjennä mielesi Polkukalenteri vk 51

Näen sydämelläni

Polkukalenteri viikko 39

Avaan Polkukalenterissa olevaa viikon voimakorttia omien kokemuksieni kautta siten, että voisit löytää jonkin uuden ajatuksen tai ehkä jonkin yhteneväisen kokemuksen kanssani. Ehkä jotain käytäntöön vietävää, mitä voisit kokeilla omilla poluillasi. Ihaninta olisi voida jakaa jotain, mikä voisi auttaa sinua eteenpäin ja tuntemaan vahvistusta omassa elämässäsi. Samalla voit lukea Polkukalenterin viikkoaukeaman voimakorttiin liittyvän voimarunon.

Näen sydämelläni Polkukalenteri vk 39

voimaruno

NÄEN SYDÄMELLÄNI

Leijailee
hitaasti alas hiuksilleni

siitä se putoaa kädelleni

ajatus
jonka poimin sydämestäni

Se putosi eilen taivaasta
löytyi poutapilven nurkalta
hymyilemästä minulle
vähän ilkikurisestikin

sillä olin ollut niin eksyksissä jo pitkään
kuljeskellut polkujani ristiin rastiin
tietämättä mikä oli se oikea reitti minulle

ja silti usein tunnistin
tuon tiedon sydämessäni
sen pienen kuiskeen
joka kertoi
minne kääntyä milloinkin

Minussa asui viisaus
se leijaili luokseni joka hetki

viisaus oli merkeissä
joita tunnistin polun laidoilla
kulkeissani iltahämyssä
ja ollessani avoin pienille ihmeille
joita virtasi eteeni
kun vain olin silmät avoinna
sydämeni avoinna ja valmiina
vastaanottamaan tietoa
joka leijaili sydämeni kautta
kasvoilleni
laskeutui poskelleni
taivaasta pilvien reunoilta
avaruuden tähtien
loistaessa tielleni
valaistessa
jokaisen askelmani niin
että voisin nähdä
mitä oli edessäni
ja kulkuni olisi turvallista

Voisin jatkaa matkaani
voisin tietää
mihin kääntyä
ja ainut mitä minun
tarvitsi tietää ja tehdä
oli kuunnella omaa sydäntäni
sen viestejä
antaa niiden leijailla eteeni
että voisin olla se
joka olen

ja antaisin hymyn olla kasvoillani
antaisin hymyni leijailla edessäni
ja valaista sydämeni tietä
että näkisin
kuten minun oli tarkoitus nähdä

sydämelläni

voimakortti Ja ainut mitä minun tarvitsi tietää ja tehdä

voimarunosta syntyneet ajatukset

  • mitä enemmän olen läsnä hetkessä sitä helpompi on suunnistaa poluillani
  • annan sydämeni opastavien viestien leijailla eteeni
  • näen sydämeni kautta ja nautin hetkistä hymyillen

lakaisut polullani tässä hetkessä

Joka viikko täällä polkukalenterissa kysyn sinulta, mitkä 3 asiaa olet saanut lakaistuksi. Niinpä minunkin olisi hyvä muistaa mainita 3 lakaisua viikoltani. Tällä viikolla isoin lakaisu on uuden Voimarunopolkujen lakaisukalenterin valmiiksi saaminen ja tilaaminen. Mallikalenteri on tulossa syyskuun loppuun mennessä. Sitten kuvaan sen ja otan vastaan ennakkotilauksia. Tahdon jo jakaa maistiaisia kalenterista, joten laitan tähän alapuolella muutamia netistä kopioituja kuvia. Saatan muuttaa jotain, kun saan kalenterin oikeasti käsiini, mutta luultavasi ei tule paljonkaan muutoksia.

voimarunopolkujen lakaisukalenteri

Etukansi

voimarunopolkujen lakaisukalenteri

Useimmat aukeamat ovat tämän näköisiä: tilaa kirjoittaa, tehtävälista (tai kiitollisuuden lista) ja pieni voimaruno viikon opastuksena.

voimarunopolkujen lakaisukalenteri

Noin 8 viikon välein on koko sivun kokoinen voimakorttikuva.

voimarunopolkujen lakaisukalenteri

Voimakorttikuvan toisella puolella on toinen iso kuva ja jälleen pieni voimaruno tai voimalause. Kerron kalenterista lisää tulevina viikkoina.

Toinen lakaisu on tärkeä: Suojasimme hirsikehikkoa sateelta ja tulevalta talvelta. Rakensimme pienet katot hirsille. Kuvasta näkee, että ei ole hirveän montaa kerrosta rakentunut kesän aikana. Jos on hienoa säätä, saatamme vielä jatkaa hirsien asettelua.

hirsikehikon suojausta sateelta ja talvelta Runotaloprojekti

Kolmas lakaisu on oivallus. Asia, jonka tiedän ja sinäkin tiedät, mutta se vain unohtuu: Hetkestä nauttiminen. Arkistenkin asioiden tekeminen siten, että todella keskittyy siihen pieneen hetkeen jossa on. Ymmärtää ja näkee kokonaisuuden, mutta nauttii rauhassa siitä pienestä palasesta jota tekee. Voimakorttien tekeminen on minulle mieluisaa aina kun vain muistan antaa itselleni aikaa tehdä voimakortteja rauhassa samalla inspiroituen siitä mitä löydän ja luon. Tähän liittyen  Eckhart Tolle pääsee uudelle inspiraatiota elämään sivulle tällä kertaa.

lakaisut polullasi tässä hetkessä

Miten sinulla sujuu lakaisut tällä hetkellä polullasi?  Oletko edennyt tai tehnyt uusia löytöjä viikon aikana?

1.

2.

3.

Entä millaisia polkuja ajattelit lakaista tulevalla viikolla?

1.

2.

3.

Jos lakaiset vähän joka päivä, voit huomata edenneesi polullasi jo hyvän matkaa.

inspiroidu lakaisemaan

Inspiraatiota elämään ja runopolkujen lakaisuun on uusi sivu, jonne kerään inspiroivia vinkkejä. Asioita, joista saa voimaa arkeen. Lisään joka viikko yhden uuden asian. Nyt listalle ilmestyy Eckhart Tolle. Poikkea sivulle tästä >>

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥