Hetkipiilo Voimaruno ja voimakortit vk 32

Hetkipiilo

voimaruno

voimakortti Hiljaisena vähän kuin piiloutuneena

Silloin kun ihminen
oli yksinään
hiljaisena
vähän kuin piiloutuneena maailmalta

suojassa
syrjässä
omassa
lämpöisessä pesäkolossaan

voimakortti Silloin ihminen näki laajemmin

Silloin ihminen näki laajemmin
ja se oli aika yllättävää koska
olisi voinut ajatella että

kun piiloutuu
menee itseensä
on hiljaa
että silloin
kaikki muuttuisi pienemmäksi ja
katsanto olisi sellainen kapeampi
mutta ei

ihmiselle kävi toisin

voimakortti Hiljaisuuden rauhassa

Kun hän pienensi näkymiään
näkymät alkoivat laajentua

oma sisäinen maailma
alkoi kasvaa

sieltä löytyikin
aivan valtavasti rikkauksia
aivan valtava laajat
loputtomat näkymät
sellaiset kaivokset joista
ammentaa viisautta päiviinsä

sieltä sisältä
hiljaisuuden rauhassa
oli mahdollista löytää
kaikki vastaukset

voimakortti Tuntuivat kaikki sydämessä asti

Ja siinä hetkessä ihmisen ollessa
nuo kaikki vastaukset
ne olivat niin itsestäänselviä

ei ollut vaikeuksia
ei ollut monimutkaisuutta
kaikki oli hyvin selkeää
ja yksinkertaista ja
oli helppo hyväksyä
nuo ratkaisut ja vastaukset

ne tuntuivat kaikki sydämessä asti
niin koskettavan
liikuttavan
oikeilta ja varmoilta
sellaisilta luotettavilta vastauksilta

voimakortti Sopia itsensä kanssa

Mitäpä ihminen voisi tehdä

voisiko hän sopia
itsensä kanssa että
löytäisi
tasaisin väliajoin
tällaisen pienen hetken

voimakortti Arvokasta on se pieni hetki

Tässä hetkessä se tuntui
yksinkertaiselta ja varmalta
helpolta luvata

mutta siellä arjen melskeessä
ihminen jotenkin
tempautui mukaan kaikkeen
ja unohti

unohti sen
miten arvokasta
on se pieni hetki
se matka
omaan sisimpään
se rauha

se rauha ja selkeys
joka antaa niitä vastauksia

voimakortti Niinpä ihminen lähti ja pysähtyi

Niinpä ihminen lähti
ja pysähtyi
ja otti tuon hetken omakseen

Runotalo

voimarunon syntyhetki

lakaise voimapuutarhasi runopolkuja

Voimarunosta syntyneitä ajatuksia

1. Kirjoita ajatuksesi voimarunoiksi:Hiljenny. Mitä hiljaisuudessa pulpahtelee pintaan? Kirjoita muistiin.
2. Poimi itsellesi hiekkapolun kasvin opastus: Mikä se on sinulle tässä hetkessä?
3. Lakaisutehtävä: Pysähdy pieneksi hetkeksi joka päivä. Saat voimaa, rauhaa ja selkeyttä.

Kirjoita muistutus kalenterisi oikeanpuoleiseen pikkuruutuun:

Oma pysähtyminen.

Voimarunopolkujesi lakaiseminen: Ota voimakorttipakkasi ja poimi sieltä intuitiolla itsellesi voimakortti avaamaan voimarunosta syntyneitä ajatuksia. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle? Kirjoita ajatus muistiin lakaisukalenteriisi, voimarunokirjaasi tai päiväkirjaasi. Seuraa mitä viikolla tapahtuu. Avautuuko voimakortin merkitys sinulle vielä lisää?

 

Syvällisempää lakaisua:Kirjoita päiväkirjaasi tai kalenteriisi joka päivä pieni ajatus lakaisutehtävän voimakortista. Anna omien ajatustesi avautua hitaasti pohdintojen kautta. Älä luovuta. Ole sinnikäs ja saatat löytää sisimpäsi arvokkaimpia aarteita. Laita voimakortti kalenterisi väliin muistuttajaksi viikon harjoituksestasi ♥

 

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥

Joko sinulle tulee ilmainen voimakirje?