Untuvaisaisti Voimaruno ja voimakortit vk 31

Untuvaisaisti

voimaruno

voimakortti Siivissään miljoonia untuvaisia

Taivaalla oli paljon lintuja ja
linnuilla oli siivissään
miljoonia untuvaisia ja
osa niistä untuvaisista
leijaili
hiljalleen
alas kohti maan pintaa

voimakortti Yksilö ainutlaatuinen

Jokainen untuvainen oli
yksilö
ainutlaatuinen
ei ollut toista samanlaista untuvaista

voimakortti Untuvaisilla heidän leijaillessa

Ja miten hauskaa heillä olikaan
untuvaisilla
heidän leijaillessa

he pitivät toisiaan käsistä
he muodostivat piirejä ja
erilaisia leijuntakuvioita
tullessaan alas tänne
maanpinnalle

voimakortti Ja juuri silloin untuvaiset hiljaa laskeutuivat

Ja ihminen
istui maassa
vietti hiljaista hetkeään

ihmetteli luontoa
kuunteli ääniä
katseli kauneutta ympärillään
ja juuri silloin
untuvaiset hiljaa laskeutuivat
ihmisen ympärille

voimakortti Untuvaisten laulun ja ilon

Ihminen ei tunnistanut untuvaisia
ei tiennyt niiden
olevan edes olemassa
sillä ihmisellä
ei ollut sellaista aistia päällä

niin sanotusti

se aisti ei ollut käytössä
joka erottaisi untuvaisten laulun ja ilon
niiden mahtavan viisauden
jonka ne toivat tullessaan
ihmiselle

voimakortti Oli kuitenkin mahdollista

Onneksi oli kuitenkin mahdollista
ottaa vastaan tuota untuvaisten viisautta

voimakortti Hän voisi sieltä ammentaa itselleen

Ihminen tiesi
ymmärsi että
hän ei voisi kaikkea
nähdä ja kuulla
tuntea sillä tavalla
että oli olemassa paljon sellaista
mitä hän ei täysin
pystyisi ymmärtämään
mutta silti hän voisi sieltä
ammentaa itselleen

untuvaisten viisaudesta
untuvaisten hellyydestä
niiden pehmeästä kosketuksesta

joka oli hänen ympärillään
olemassa siinä hetkessä

Runotalo

voimarunon syntyhetki

lakaise voimapuutarhasi runopolkuja

Voimarunosta syntyneitä ajatuksia

1. Kirjoita ajatuksesi voimarunoiksi: Lumen valoisuuden merkitys aikuisena? Lumimuistot lapsuudesta?
2. Poimi itsellesi hiekkapolun kasvin opastus: Mikä se on sinulle tässä hetkessä?
3. Lakaisutehtävä: Olen avoin ja luotan. Tässä hetkessä on paljon enemmän kuin näen ja koen tavallisilla aisteillani.

Kirjoita muistutus kalenterisi oikeanpuoleiseen pikkuruutuun:

Untuvaiset ympärilläni.

Voimarunopolkujesi lakaiseminen: Ota voimakorttipakkasi ja poimi sieltä intuitiolla itsellesi voimakortti avaamaan voimarunosta syntyneitä ajatuksia. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle? Kirjoita ajatus muistiin lakaisukalenteriisi, voimarunokirjaasi tai päiväkirjaasi. Seuraa mitä viikolla tapahtuu. Avautuuko voimakortin merkitys sinulle vielä lisää?

 

Syvällisempää lakaisua:Kirjoita päiväkirjaasi tai kalenteriisi joka päivä pieni ajatus lakaisutehtävän voimakortista. Anna omien ajatustesi avautua hitaasti pohdintojen kautta. Älä luovuta. Ole sinnikäs ja saatat löytää sisimpäsi arvokkaimpia aarteita. Laita voimakortti kalenterisi väliin muistuttajaksi viikon harjoituksestasi ♥

 

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥

Joko sinulle tulee ilmainen voimarunokirje?