Voimaruno ja voimakortit vk 26 Sinfoniat sydämessäni

Sinfoniat sydämessäni

voimaruno

voimakortti Kokea sen kaiken vielä uudelleen

Tahtipuikko oli hiljentynyt
sillä oli ollut paljon
erilaisia sinfonioita ohjastettavina ja
se oli tehnyt pitkään työtä
sellaista työtä
mistä se oli kyllä nauttinut paljon mutta
se oli kovin kulunut
se oli kovin käytössä kulunut
sellaiseksi heiveröiseksi

monin kohdin oli jäänyt sellaisia
käytön jälkiä
kuin arpia tai viiltoja
erilaisia merkkejä
oli ilmestynyt tahtipuikkoon ja
tahtipuikko tahtoi
vain hetkeksi rauhoittua ja
muistella sitä kaikkea mitä oli
ollut ja tapahtunut ja
tavallaan kokea
sen kaiken vielä uudelleen
muistojen kautta

voimakortti Antoivat hänen sydämensä soida

Oli ollut niin valtavan kauniita hetkiä
oli niin valtavan ihmeellisiä muistoja ja
sellaisia kokemuksia jotka
kantoivat viisautta tahtipuikon sydämeen
antoivat hänen sydämensä soida

hänen sydämensä oli aina soinut mutta
näiden muistojen kautta
ja kaiken koetun kautta
tahtipuikon sydän oli
jotenkin kasvanut ja laajentunut
siitä oli tullut monisäikeinen ja
olihan se myöskin pehmittynyt
siinä matkan varrella

tuntui että oli paljon enemmän sellaista
tarttumapintaa millä ottaa kiinni kaikista
hienoista asioista joita oli kokenut

voimakortti Paljon luovuutta paljon lahjakkuutta

Tahtipuikko ei ollut yksin
sinfonioihin oli tarvittu paljon osallistujia
oli tarvittu paljon luovuutta
paljon lahjakkuutta
kauneutta
paljon erilaisia yksilöitä

jos tahtipuikko olisi ollut yksinään
soittamassa
luomassa
ohjastamassa sinfoniaa niin
ei olisi tapahtunut oikein mitään

voimakortti Kukoistaa ja nauttia

Ja näin kun tahtipuikko alkoi olla
jo kulunut ja vähän väsynytkin
niin hän ymmärsi sen vielä paremmin
kuin milloinkaan aiemmin että
hän todella tarvitsi niitä muita osasia
että ilman niitä
ilman niitä hän ei olisi voinut kukoistaa ja
nauttia ja luoda niin paljon kauniita muistoja

voimakortti Asiat jotka häneen olivat jääneet

Ja hän ymmärsi myös sen että
mikä oli lopulta tärkeää

että tärkeää oli
juuri ne kaikki kokemukset
juuri kaikki ne asiat
jotka häneen olivat jääneet ja
tehneet hänestä tällaisen
vähän käppyräisen ja kuluneen
jotenkin vähän kulmikkaankin ja
kuitenkin toisaalta
niin paljon pehmeämmän

voimakortti Arvokasta ja tarkoituksellista

Kaikki se oli kovin arvokasta
ja tarkoituksellista

ja mikä oli parasta
niin vielä oli paljon
sinfonioita edessäpäin
jäljellä
näkyvissä horisontissa ja
hänestä tuntui että
joka kerta hetki hetkeltä
sinfonia sinfonian jälkeen
hän pystyisi nauttimaan enemmän

voimakortti Pystyisi luomaan jotain

Hän pystyisi luomaan jotain
jotain sellaista mikä olisi vielä enemmän
hänelle ja kaikille jotka olivat osallisina

Runotalo

voimarunon syntyhetki

lakaise voimapuutarhasi runopolkuja

Voimarunosta syntyneitä ajatuksia

1. Kirjoita ajatuksesi voimarunoiksi: Millaisia hienoja asioita olet kokenut elämäsi aikana?
2. Poimi itsellesi hiekkapolun kasvin opastus: Mikä se on sinulle tässä hetkessä?
3. Lakaisutehtävä: Näe kaikki kokemasi rikkautena.

Kirjoita muistutus kalenterisi oikeanpuoleiseen pikkuruutuun:

Rikkaus

Voimarunopolkujesi lakaiseminen: Ota voimakorttipakkasi ja poimi sieltä intuitiolla itsellesi voimakortti avaamaan voimarunosta syntyneitä ajatuksia. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle? Kirjoita ajatus muistiin lakaisukalenteriisi, voimarunokirjaasi tai päiväkirjaasi. Seuraa mitä viikolla tapahtuu. Avautuuko voimakortin merkitys sinulle vielä lisää?

 

Syvällisempää lakaisua:Kirjoita päiväkirjaasi tai kalenteriisi joka päivä pieni ajatus lakaisutehtävän voimakortista. Anna omien ajatustesi avautua hitaasti pohdintojen kautta. Älä luovuta. Ole sinnikäs ja saatat löytää sisimpäsi arvokkaimpia aarteita. Laita voimakortti kalenterisi väliin muistuttajaksi viikon harjoituksestasi ♥

 

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥

Kolmas voimarunokirja

Voimarunokirja on oppaasi jokaisessa hetkessäsi, jokaisessa päivässäsi antaen luottamusta ja vahvistusta omaan todelliseen polkuusi.

Joko sinulle tulee ilmainen voimakirje?