Voimaruno ja voimakortit vk 25 Langat ja solmut

Langat ja solmut

voimaruno

voimakortti Lanka oli oikeasti kytketty toisiin

Valoisuus istui pienellä punaisella langalla
ja lanka heilui hurjaa vauhtia edestakaisin

tuuli tempoi
se riepotti lankaa
ja jokainen hetki tuntui siltä että
ei siinä langalla voisi enää mitenkään pysyä

lanka oli kuitenkin sellainen kuljetin
sitä ei voinut täysin tiedostaa
mutta lanka oli se
joka piti kaiken koossa

lanka oli oikeasti
kytketty toisiin
näkymättömiin lankoihin ja
niitä lankoja risteili
joka puolelle

voimakortti Jokaisella solmulla oli oma tehtävänsä

Toiseen suuntaan kulki pidempi lanka
toiseen suuntaan kulki lyhyempi lanka
ja kaikilla langoilla oli oma tarkoituksensa ja
toisinaan niiden lankojen välillä oli sellaisia
solmuja
oli umpisolmuja
oli helposti avattavia vetosolmuja
oli rusetteja
oli ihmeellisiä
moneen kertaa kieputettuja solmuja
oli koristeellisia solmuja
ja jokaisella solmulla
oli oma tehtävänsä

voimakortti Yritti avata sellaista solmua

Oikeastaan
tuo lankojen ristikko
oli ihmisen elämä

ihmisen elämän ristikko
hennoista väräjävistä
langoista kudottu
monin solmuin sidottu
ja siinä ihminen kulki

oli uskollisesti kiinni
milloin mihinkin suuntaan
milloin milläkin solmulla ja
joskus ihminen yritti avata sellaista solmua
jonka ei ollut vielä aika avautua

voimakortti Sellainen helpompi vetosolmu

Ja silloin oli hankala juttu
jos ihminen juuttui
jäi paikalleen siihen avaamaan
sitä solmua itsepäisesti ja
ei ymmärtänyt että
olisi voinut välillä katsoa
vaikka selkänsä taakse että
oliko siellä sellainen helpompi vetosolmu
jonka voisi avata ensin
ja sen jälkeen olisi
sitten sen umpisolmun vuoro
ehkä avautua helpommin
koska lankaa oli löysätty
sieltä toisesta suunnasta

voimakortti Oli niin paljon niitä kauniitakin solmuja

Olihan se aika kummallista
se ihmisen elämä
oli ihanaa
että oli niin paljon niitä kauniitakin solmuja
niitä rusetille tehtyjä ja
sellaisia joihin oli kieputettu muistoja ja
kultaisia kehriä
hopeisia väräjäviä
sielujen muistoja
tähtösiä
pieniä sormuksia
kultaisia koppakuoriaisia
vihreäisiä sammalen pyöryköitä
monenlaisia asioita ihmisen elämän matkalta

Oi miten kaunis verkko

voimakortti Lanka kulki jopa toiseen todellisuuteen

Toisinaan oli aika laittaa uusia solmuja
toisinaan oli aika luopua joistain langoista
avata solmuja
päästää se lanka tuulen mukana leijumaan
kauas
kauas
jonnekin sellaiseen paikkaan
missä sitä lankaa tarvittiin enemmän

saattoi olla että
lanka kulki jopa toiseen todellisuuteen
missä se oli tärkeä jollekin

voimakortti Oppi näkemään kokonaisuutta

Oli hienoa että ihminen
oli tässä kudoksessa
tässä verkossa
ja että joka päivä ihminen oppi uutta

hän oppi tekemään erilaisia solmuja ja
hän oppi näkemään kokonaisuutta paremmin

Runotalo

voimarunon syntyhetki

lakaise voimapuutarhasi runopolkuja

Voimarunosta syntyneitä ajatuksia

1. Kirjoita ajatuksesi voimarunoiksi: Kirjoita solmuista elämäsi matkalta ja niiden tarkoituksesta.
2. Poimi itsellesi hiekkapolun kasvin opastus: Mikä se on sinulle tässä hetkessä?
3. Lakaisutehtävä: Katso kokonaisuutta ja ethän juutu solmuihin.

Kirjoita muistutus kalenterisi oikeanpuoleiseen pikkuruutuun:

Kokonaisuus

Voimarunopolkujesi lakaiseminen: Ota voimakorttipakkasi ja poimi sieltä intuitiolla itsellesi voimakortti avaamaan voimarunosta syntyneitä ajatuksia. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle? Kirjoita ajatus muistiin lakaisukalenteriisi, voimarunokirjaasi tai päiväkirjaasi. Seuraa mitä viikolla tapahtuu. Avautuuko voimakortin merkitys sinulle vielä lisää?

 

Syvällisempää lakaisua:Kirjoita päiväkirjaasi tai kalenteriisi joka päivä pieni ajatus lakaisutehtävän voimakortista. Anna omien ajatustesi avautua hitaasti pohdintojen kautta. Älä luovuta. Ole sinnikäs ja saatat löytää sisimpäsi arvokkaimpia aarteita. Laita voimakortti kalenterisi väliin muistuttajaksi viikon harjoituksestasi ♥

 

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥

Kolmas voimarunokirja

Voimarunokirja on oppaasi jokaisessa hetkessäsi, jokaisessa päivässäsi antaen luottamusta ja vahvistusta omaan todelliseen polkuusi.

Joko sinulle tulee ilmainen voimakirje?