Voimaruno ja voimakortit vk 21 Jalokivi-ihminen

Jalokivi-ihminen

voimaruno

voimakortti Niin häikäisevän vahvoja

Siinä kirkkaassa usvassa
oli useita värejä
jokainen väri tahtoi puhua
omaa kieltään ihmiselle
ja tahtoi kertoa oman tarinansa

tarinoita oli niin paljon
että ihminen ei voinut niitä kaikkia
mitenkään pystyä ottamaan vastaan

ei kerralla
ei des koko elämänsä aikana
hän olisi siihen pystynyt
sillä niin paljon oli väreillä sanottavaa

ja kaikkialla
kulkivat erilaiset muodot
muodostelmat
ne olivat niin rikkaita
ne olivat niin häikäisevän vahvoja
monimuotoisia
pullollaan viisautta
että ihminen
oli aivan pakahtua

niiden voimasta
niiden valoisuudesta
niiden herkkyydestä

voimakortti Tehty juuri sellaiseksi

Sillä ihminen
oli niin yksinkertainen
ja silti tietämättään
juuri tuossa yksinkertaisuudessaan
selkeydessään
hyvin kaunis olento
hyvin sopiva
hyvin sopuisa
hyvin paikkaansa
tiedostaen valmistettu
tehty juuri sellaiseksi
että siinä häntä tarvittiin
ja siinä hän voisi täyttää
juuri sellaisen kolosen
sellaisen paikan
sellaisen värin
sellaisen muodon
joka oli hyvin tarkoituksellista hänelle

voimakortti Niin paljon sellaista yhteistyötä

Olisi ollut hienoa
jos värit ja muodot
olisivat voineet viestiä ihmiselle

tuosta viisaudesta
tuosta kauneudesta
joka oli mahdollista
että olisi voinut syntyä niin paljon
sellaista yhteistyötä
heidän molempien kesken

voimakortti Yhdeksi viisaudeksi

Että jokainen lintu
jokainen muoto
jokainen väri
jokainen kasvi
jokainen ihminen

kaikki mitä oli luonnossa läsnä
niin ne kaikki olisivat yhdistyneet
yhdeksi viisaudeksi
yhdeksi kokonaisuudeksi

voimakortti Kuin jalokivenä siinä kaikessa

Ja kauneimpana
kuin jalokivenä siinä kaikessa
olisi ollut tuo ihminen
ja varsinkin silloin
kun tuo ihminen
tunsi olevansa jotain muuta

kuin kaunis
kuin täydellinen
kuin sopiva paikkaansa

voimakortti Silloin hän olisi kaikille väreille

Silloin kun hän tunsi
että hän oli rumin kaikista
tai vajavaisin tai heikoin
tai että hänellä ei olisi tarkoitusta
ja merkitystä tässä maailmassa

juuri silloin hän olisi
kaikille väreille
kaikille muodoille
kuin säihkyvin timantti

voimakortti Hyväksyen hänet

Ja jos hänellä olisi
kyyneleitä silmissään
niin ne säihkyisivät kaikkialle
sellaista kauneutta
että värit ja muodot
kaikki luonnon monimuotoisuus
taputtaisi kauniita kauniita käsiään
valtavana joukkiona
tuon ihmisen ympärillä

hyväksyen hänet
nähden hänet
juuri sellaisena kauniina
kuin hän oli
säihkyvänä timanttina
jokaisessa hetkessä

Runotalo

voimarunon syntyhetki

lakaise voimapuutarhasi runopolkuja

Voimarunosta syntyneitä ajatuksia

1. Kirjoita ajatuksesi voimarunoiksi: Mitkä ovat lahjasi ja taipumuksesi? Millaisen muodon, paikan voit täyttää parhaiten maailmassa?
2. Poimi itsellesi hiekkapolun kasvin opastus: Mikä se on sinulle tässä hetkessä?
3. Lakaisutehtävä: Hyväksyn, että olen timantti.

Kirjoita muistutus kalenterisi oikeanpuoleiseen pikkuruutuun:

Timantti

Voimarunopolkujesi lakaiseminen: Ota voimakorttipakkasi ja poimi sieltä intuitiolla itsellesi voimakortti avaamaan voimarunosta syntyneitä ajatuksia. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle? Kirjoita ajatus muistiin lakaisukalenteriisi, voimarunokirjaasi tai päiväkirjaasi. Seuraa mitä viikolla tapahtuu. Avautuuko voimakortin merkitys sinulle vielä lisää?

 

Syvällisempää lakaisua:Kirjoita päiväkirjaasi tai kalenteriisi joka päivä pieni ajatus lakaisutehtävän voimakortista. Anna omien ajatustesi avautua hitaasti pohdintojen kautta. Älä luovuta. Ole sinnikäs ja saatat löytää sisimpäsi arvokkaimpia aarteita. Laita voimakortti kalenterisi väliin muistuttajaksi viikon harjoituksestasi ♥

 

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥

Voimarunopolkujen lakaisukalenteri ♥