Voimaruno ja voimakortit vk 16 Voimasydän

Voimasydän

voimaruno

voimakortti Oikeasti vapaus valita

Olin nopeampi kuin valo
minä olin kiitänyt avaruudessa jo pitkään
olin liukunut eri ulottuvuuksien läpi
ja tullut todeksi monissa eri todellisuuksissa

tänään olin valinnut yhden todellisuuden
huomenna voisin valita jonkin toisen
aina en ymmärtänyt enkä muistanut
että minussa oli niin monta
todellisuutta samaan aikaan
ja että minulla oli oikeasti vapaus valita
minkä todellisuuden otan milloinkin
missäkin hetkessä omakseni

voimakortti Olin valmis olemaan se ihminen

Tänään annoin valon virrata itseeni
annoin sen säteillä kauttani
ympärilleni maailmaan
annoin todellisuuteni olla valoisa
olin valmis olemaan se ihminen
joksi minut oli tarkoitettu tässä hetkessä

kuljin päivässäni
nähden paljon hyviä asioita
annoin niiden vahvistua
katseeni ja sydämeni kautta

annoin niihin virrata lisää valoa
sellaista uskoa ja luottamusta
joka antoi niiden
kasvaa ja vahvistua
tulla vahvoiksi vahvoiksi
kuin isoiksi puiksi
joita on metsässä
sellaisiksi
todella todella todella
vanhoiksi arvokkaiksi puiksi

voimakortti Sain voimaa ja valoisuutta itseeni

Minä tahdoin antaa tätä valoa ympärilleni
myös kaikille pienille ja heikoille
tahdoin kasvattaa ja vahvistaa
niitä pieniä ja heikkoja
tahdoin antaa valoa ja vahvuutta
voimaa myös itselleni

useana päivänä huomasin että
juuri siten sain parhaiten voimaa
ja valoisuutta itseeni
kun annoin sitä itsestäni muille

oli ihmeellistä
miten kaikki heijastuivat takaisin minuun
kaikki ne valonsäteet mitä lähetin
ne palasivat takaisin moninkertaisina
ja taas minulla oli entistä enemmän
valoisuutta
säteilyä
jaettavaksi ympärilleni

voimakortti Olen päättänyt pysyä valossa

En tahdo puhua
siitä toisesta vaihtoehdosta
koska se ei ole minulle todellinen

minä olen päättänyt pysyä valossa
sillä valossa on niin paljon keveyttä
valossa on niin paljon puhtautta
säteilyä
sellaista voimaa
joka saa aikaan lisää valoisuutta

voimakortti Tänään otin sydämeni

Tänään otin sydämeni
tavallaan nostin sen eteeni
katselin sitä rakkaudella

tunnustelin
kääntelin
pohdin

mitä kaikkea sydämeni
olikaan kokenut ja nähnyt

voimakortti Annoin sydämelleni arvostusta

Annoin sydämelleni
arvostusta ja rakkautta
jonka se minulta ansaitsi saada

kun annoin rakkautta sydämelleni
annoin rakkautta itselleni
ja koska me kaikki
olemme kuitenkin lopulta yhtä
annoin samalla rakkautta koko maailmalle

ja mikä muu voisi tätä maailmaa
niin paljon edistää ja auttaa
kuin rakkaus

voimakortti Ja tunsin miten valo se virtasi

Sydämeeni tuli tauko
tuli valoisa hetki
sellainen hetki jossa
kaikki hetkeksi pysähtyy

ja tunsin miten valo
se virtasi minuun
se virtasi minuun kokonaan
täytti minut
antoi sydämeni olla
sellainen kuin se oli
kaiken mitä se oli kokenut
se oli kokenut tarkoituksella

tiesin että sydämeni oli valmis

Runotalo

Voit kuunnella voimarunon Voimasydän syntyhetken tästä:

lakaise voimapuutarhasi runopolkuja

Voimarunosta syntyneitä ajatuksia

1. Kirjoita ajatuksesi voimarunoiksi: Kuljin päivässäni nähden paljon hyviä asioita.
2. Poimi itsellesi hiekkapolun kasvin opastus: Mikä se on sinulle tässä hetkessä?
3. Lakaisutehtävä: Sydämeni on valmis.

Kirjoita muistutus kalenterisi oikeanpuoleiseen pikkuruutuun:

Valo. Sydän. Rakkaus.

Voimarunopolkujesi lakaiseminen: Ota voimakorttipakkasi ja poimi sieltä intuitiolla itsellesi voimakortti avaamaan voimarunosta syntyneitä ajatuksia. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle? Kirjoita ajatus muistiin lakaisukalenteriisi, voimarunokirjaasi tai päiväkirjaasi. Seuraa mitä viikolla tapahtuu. Avautuuko voimakortin merkitys sinulle vielä lisää?

 

Syvällisempää lakaisua:Kirjoita päiväkirjaasi tai kalenteriisi joka päivä pieni ajatus lakaisutehtävän voimakortista. Anna omien ajatustesi avautua hitaasti pohdintojen kautta. Älä luovuta. Ole sinnikäs ja saatat löytää sisimpäsi arvokkaimpia aarteita. Laita voimakortti kalenterisi väliin muistuttajaksi viikon harjoituksestasi ♥

 

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥

runopolkujesi lakaisuun