Avaan Polkukalenterissa olevaa viikon voimakorttia omien kokemuksieni kautta siten, että voisit löytää jonkin uuden ajatuksen tai ehkä jonkin yhteneväisen kokemuksen kanssani. Ehkä jotain käytäntöön vietävää, mitä voisit kokeilla omilla poluillasi. Ihaninta olisi voida jakaa jotain, mikä voisi auttaa sinua eteenpäin ja tuntemaan vahvistusta omassa elämässäsi. Samalla voit lukea Polkukalenterin viikkoaukeaman voimakorttiin liittyvän voimarunon.

Luin tuosta omasta Voimarunokirjastani voimarunon Silmät ja se sopi hyvin ajatuksiini, joista tahdoinkin tänään kirjoittaa sinulle.

Kanavoinnin kautta saan voimarunot kuin lahjoina maailmaa varten ja voimakorttien teossakin saan aina paljon apua – tuntuu, että se kaikki sujuu niin helpon tuntuisesti. Toki minun on tehtävä työtä, mutta nautin työstäni, kunhan vain hartiat ja selkä kestävät koneen ääressä istumisen.

Jos sinulla on jokin asia, josta nautit ja joka sujuu helpon tuntuisesti, sitä kohti kannattaa suunnistaa. Alussa voimarunojen kirjoittaminen kanavoimalla ei ollut minulle helppoa. Hassua, miten olen unohtanut kaikki ne sekavat raapustukset alkuvuosilta. Niiden kautta runot kuitenkin aina lopulta syntyivät. Vuosien myötä kanavoinnin lihas on treenaantunut ja toimii nyt helpon tuntuisesti. Samoin voimakortit ovat kehittyneet tekemisen kautta. Tuleva kesä on kymmenes kesä, kun kuvaan voimakortteja joka viikko. Varmasti olen oppinut. Mutta minua on autettu polullani, en ole tehnyt tätä työtä yksin.

Jos teet jotain asiaa sitkeästi pitkän ajan, voit uskoa, että se kaikki on lopulta sen arvoista. Et voi epäonnistua, jos et anna periksi. Jos sinnikkäästi jatkat polkua, jonka tunnet oikeaksi. Toki on hyvä välillä tarkistaa suuntaa – niin minäkin olen tehnyt useasti. Oma timantti kirkastuu, kun sitä hioo ja hioo. Katselee erilaisista suunnista ja eri tunnetiloissa. Aina ne tunnetilat eivät ole pelkkää iloa. Kyllä joukkoon mahtuu epätoivoa ja kiukunkin hetkiä – ainakin minulla. Mutta on paljon aivan mahtavia hetkiä, jolloin huomaa onnistuneensa. Vihdoin.

Silmät voimarunoa lukiessani ajattelin, että me kaikki olemme tuollaisia silmäpareja puissa. Me olemme yhteydessä toisiimme kuten puutkin ovat juuristonsa kautta toisiinsa. Uskon, että mitä useampi meistä löytää omaa itseään, omaa todellista polkuaan ja rohkenee kulkea sitä polkua – sitä enemmän meissä on joukkovoimaa. Tavallaan helpotamme toinen toistemme askeleita tekemällä sitä mikä on meille tärkeää ja arvokasta sisimmässämme.

Aion rohkaistua tai ainakin yritän kunhan puutarhasta lumi sulaa… Tarkoitus on tehdä voimarunovideoita ja ehkä uskaltaudun kameran eteen puhumaan. Aina ennen olen puhunut kameran takaa ja antanut kukkien olla videolla. Videoissa on ollut muutaman vuoden tauko. On opeteltava uudelleen, miten ne laitetaan nettiin. Eivät asiat ole niin vaikeita kuin ajattelee etukäteen ja hermot voi mennä opetellessa, mutta lopulta oppii. Sitten ei kohta enää edes muista, että joskus oli vaikeata tehdä jotain asioita. Siispä ole sinnikäs, mitä tahansa polullasi onkin, jos se on sellaista minkä tunnet sydämessäsi sinulle rakkaaksi ♥