Näin käytän kalenterikirjaani

Näin käytän Kalenterikirjaani

Suunnittelua, ajankäytön hallintaa ja itseni johtamista hauskalla tavalla ♥

Minulla on käytössäni Voimarunopolkujen lakaisukalenterin lisäksi pellavakantinen Kalenterikirja. Lakaisukalenteria olen käyttänyt kuten tavallista kalenteria eli merkitsen sinne muistettavat menot, mutta tulevaisuudessa tahdon käyttää lakaisukalenteria enemmän itsetuntemukseni ja luottamukseni vahvistamiseen.

Kalenterikirjaa käytän suunnitteluun ja itseni johtamiseen. Teen uuden viikon suunnitelman aina maantaisin heti aamulla (tahtoisin tehdä jo perjantaina, mutta en ole vielä oppinut sitä tavaksi).

Runopolkujen lakaisuopas ilmainen tulostettava opas

Runopolkujen lakaisuoppaassa on erilaisia suunnitelmapohjia, joita käytän apuna viikon tavoitteiden kartoittamiseen.

Jaan viikon tehtävät tasaisesti eri viikonpäiville. Osa tehtävistä toistuu joka viikko samanlaisina, joten niille olen keksinyt symbolikuvia, jotka merkitsevät tiettyä tehtävää. Viikon edetessä saatan lisätä tehtäviä tai siirtää tehtäviä uusiin kohtiin.

Viikkoaukeaman alareunassa on hyvin tilaa kirjoittaa ideoita tai seuraavan viikon tekemisiä, joita tulee mieleeni viikon edetessä.

Työskennellessäni tietokoneella kalenterikirjan viikkoaukeama on aina vasemmalla puolella vieressäni avoinna. Siitä voin seurata mitkä ovat päiväni tärkeimmät tehtävät ja merkitä tehdyt työt sitä mukaa kun etenen.

Aamuisin numeroin päivän asiat tärkeysjärjestykseen. Kiireellisimmät tietenkin ensin.

Kalenterikirja Voimapuutarhani runopoluille

Kalenterikirja (= Voimapuutarhani runopolkujen lakaisukirja) on itsensä johtamisen ja oman ajankäytön suunnittelun työkalu. Koska sivut ovat vapaat viivoista ja merkinnöistä, voin luoda hyvin itseni näköistä suunnitelmaa:

Tykkään nuolista, ympyröinneistä, erilaisista kuvioista ja kaikenlaisista lisäyksistä. Käytän värillisiä tusseja, koska ne tuovat kivasti väriä sivuille ja voin valita tussin värin aina päiväni mielialan mukaisesti. Välillä käytän lyijykynää.

Kirjan välissä on ystäviltä saatuja postikortteja, erilaisia ohjeita ja kuvia lehdistä. Ne kaikki sopivat hyvin kalenterikirjan väliin, sillä jotenkin kirja tuntuu joustavan käytössä.

Luonteeseeni sopii hyvin pursuileva kirja. Sivujen väleissä on höyheniäkin ♥ Samoin voit käyttää mitä tahansa tyhjää muistikirjaa tai päiväkirjaa.

Kätevä juttu kalenterikirjassa on, että viikkojen väliin jääminen ei harmita:

Minulle tuli joululoman aikaan yksi viikko, johon ei tullut mitään merkintöjä. Päivämäärät merkitään itse, joten sivuja ei kulu silloin, kun kalenteria ei käytetä. Tämä on järkevää ja tosi ekologistakin. Saattaahan suunnittelun intoonkin tulla joskus taukoja vaikkapa kesälomalla.

Tarra-arkki Vahva vapaa sydän - tulosta ilmaiseksi

Aluksi koristelin Kalenterikirjaani voimakorttitarroilla ja voimarunoilla: Täältä löydät Vahva vapaa sydän tarra-arkin, jos tahdot tulostaa, leikellä ja liimata. (Tarrapaperille tulostamalla saat valmiita tarroja.)

Todella kauniisti värejä esiin tuovia painettuja voimakorttitarroja saatat saada tilauksien mukana Runotalosta Tähtikukalta aarrepussukassa tai Voimaruno korttipakkauksen mukana.

Aarrekarttakurssi - Unelmani todeksi nyt!

Aarrekarttakurssi on saanut minut inspiroitumaan kalenterikirjan käytöstä kuin aarrekarttana. Kuvat, jotka muistuttavat unelmista ja tavoitteista tai inspiroivat sopivat kivasti Kalenterikirjan sivuille tai sivujen väleihin ripoteltaviksi yllätyksiksi, jotka ilmestyvät oikealla hetkellä.

Tai sitten voisi tehdä miniunelmakartan joka kuukauden alussa. Voisi liimata kuvat yhdelle aukeamalle tulevan kuukauden tavoitteista muistuttamaan.

Lakaisutarvikkeista saat lisää inspiraatiota runopoluillesi

Voimarunopolkujen lakaisukalenteri 2024

Voimarunopolkujen lakaisukalenteri 2024

Seuraa runopolkuja viikko kerrallaan ja kirjoita omat voimarunosi, kiitollisuuden ajatuksesi ja oivalluksesi.

Kuudes voimarunokirja

Kuudennen voimarunokirjan runot kulkevat käsi kädessä 2024 lakaisukalenterin viikkojen kanssa.

Kuudes voimarunokirja