Asiat ovat järjestymässä
Polkukalenteri viikko 52
Avaan Polkukalenterissa olevaa viikon voimakorttia omien kokemuksieni kautta siten, että voisit löytää jonkin uuden ajatuksen tai ehkä jonkin yhteneväisen kokemuksen kanssani. Ehkä jotain käytäntöön vietävää, mitä voisit kokeilla omilla poluillasi. Ihaninta olisi voida jakaa jotain, mikä voisi auttaa sinua eteenpäin ja tuntemaan vahvistusta omassa elämässäsi. Samalla voit lukea Polkukalenterin viikkoaukeaman voimakorttiin liittyvän voimarunon.
Katso voimaruno Sininen ketju
Viikkoa 52 vietetään jouluisissa tunnelmissa. Kaiken kiireen jälkeen tuntuu hyvältä viikkoaukeaman voimakortti Asiat ovat järjestymässä. Minulle tulee aina valtava into aloittaa vuoden alussa uudelleen. Voin järjestää kaiken paremmin. Voin oppia kuluneesta vuodesta ja kehittyä polullani. (Tässä on apuna Runopolkujen lakaisuopas.)
Tahtoisin oppia yhä enemmän ja rohkeammin olemaan oma itseni. Jokainen on parhaimmillaan omana itsenään. Oikeastaan millään muulla ei ole kauheasti edes väliä. Kaikki muut asiat järjestyvät, kun seuraa omaa sisäistä timanttiaan, sen hohdetta kirkastaen.
Yritän muistaa, että en sekoita järjestystä liiaksi omilla negatiivisilla tai muuten tuomitsevilla ajatuksillani tai tekemällä asioita, jotka tuntuvat sisimmässäni minulle vääriltä. Yritän yhä paremmin muistaa tuon kaiken kirjoittaessani sinulle tässä tätä blogitekstiä, tehdessäni voimakirjeitä tai kirjoittaessani verkkokaupan tuotteiden selostuksia.
En tahdo huijata ketään pitämään minusta eikä sinunkaan tarvitse tehdä sellaista. Me kelpaamme, jos kelpaamme. Jos emme kelpaa, emme ole oikeassa paikassa ja seurassa. Voisiko se olla näin yksinkertaista? Minusta tuntuu, etä tässä ollaan suuren ja tärkeän oivalluksen ytimessä. Tokikaan en tarkoita, että saisi käyttäytyä itsekkäästi tai loukata toisia. Uskon, että tiedät mitä tarkoitan.
VOIMARUNOKIRJA ON ORAAKKELINI
Voimarunosta Sininen ketju voit löytää monia merkityksiä itsellesi ja eri tilanteisiin kuten kaikista voimarunoista. Olen tällä viikolla nimennyt uuden Voimarunokirjani hieman hassutellen (vaikka toisaalta taidan olla ihan tosissani) oraakkeliksi. Avaan voimarunokirjani sattumanvaraisesti ja saan sieltä aina oikeat vastaukset, oli mielessäni mikä tahansa asia. On ihmeellistä miten erilaisilta runot tuntuvat nyt, kun ne ovat kirjassa, oikealla paperilla ja arvokkaiden kansien välissä. En ole aiemmin ymmärtänyt kirjan merkitystä. Mutta Voimarunokirjan kaikki voimarunot löytyvät myös blogista viikoittain lajiteltuna kuten voimarunokirjassakin.
KORPIT VOIMAELÄIMINÄ
Mutta takaisin asiaan: Minulle Sininen ketju voimaruno kertoo Runotalon ihmisistä, voimarunojen lukijoista, ehkä juuri sinusta, jos olet lukemassa näitä sanojani nyt. Uskon unimaailmoihin ja toisiin todellisuuksiin. Olen saanut niistä riittävästi itselleni todisteita eri tilanteissa, että en voi muuta kuin uskoa. On mahtavaa tuntea ja huomata, miten kaikella on paikkansa ja merkityksensä. Kaikki on tarkoituksellista.
Käyn päivittäin voimapuutarhassa näin talvellakin, vaikka en kuvaakaan kasveja. Tien toisella puolella olevissa korkeissa männyissä asustelee upea korppipariskunta. Minulle korpit ovat rakkaita ja vahvistavia voimaeläimiä. Niiden leijailu ja äänet lohduttavat minua ja antavat tunteen näkymättömistä maailmoista ja luonnon ihmeistä. Nähdessäni korppeja syntyy syvä kunnioitus ja sydämen avautuminen.
Alkuviikosta kuulin puutarhapolkua kulkiessani korppien ääniä. Pysähdyin odottamaan, sillä kuulin, että äänet tulivat lähemmäksi. Pian yläpuolelleni taivaalle saapui kolme korppia, sitten joukkon liittyi 3 lisää. Kaikki ääntelivät toisilleen kuin keskustellen. Hetki oli ihmeellinen kuin pysähtynyt ja pyhä (tiedät mitä tarkoitan, jos lumoudut luonnon kauneudesta). Yhdessä hetkessä kaikki korpit lähtivät kun yhteisestä sopimuksesta vauhdikkaasti eri suuntiin juuri sillä hetkellä, kun ne olivat suoraan yläpuolellani. Samassa muistin Runotalon logon, jossa on lintuja, jotka lähtevät lentoon eri suuntiin. Logon linnut kuvastavat laajentumista. Runopolkujen kulkijoiden joukkio on laajentunut ja kasvanut. Meitä on koko ajan enemmän ja enemmän.
Minusta tuntuu, että merkkejä saa aina, kun niitä odottaa itselleen. Kun hidastaa ja on läsnä elämässään. Tämä kokemukseni sopii hyvin voimarunoon Sininen ketju. Kaikki on luonnossa ja olet osa sitä, olet osa kaikkea, virtaa mukana, ole siinä hetkessä missä olet ja koe täydesti.
Energiakeskus indigon sivuilla: Voimaeläin korppi
PÄÄTEEMA: Rohkeus, itsetuntemus, havainnot, velho.
Korppi omaa suuren taikuuden, se on Suuren Hengen varjo ja muodonmuutosten esittäjä. Alkuperäiskansojen tarinat kertovat Korpin suuresta noituudesta, jonka kautta se opettaa röyhkeille, tyhmille ja itsetärkeille oppeja nöyryydestä ja harkitsevaisuudesta.PARANTAVA VOIMA: Korpin parantava voima on oviaukko henkimaailmaan, jonka kautta se tuo parannuksen fyysisestä ja henkisestä itsestä.
Tällä viikolla 52
Tällä viikolla luotan siihen, että asiat ovat järjestymässä parhaalla tavalla. Odotan hyviä asioita, pieniä ihmeellisiä merkkejä ja vahvistuksia. Katselen kulunutta vuotta 2018 taaksepäin ja näen kulkemani matkan. Tiedostan asiat, jotka olen oppinut tällä vuoden mittaisella polullani ja mietin millä tavalla voin viedä oppimani käytäntöön tulevana vuonna.
Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥
Jätä kommentti