Tyhjennä mielesi Polkukalenteri vk 51

Tyhjennän mieleni

Polkukalenteri viikko 51

Avaan Polkukalenterissa olevaa viikon voimakorttia omien kokemuksieni kautta siten, että voisit löytää jonkin uuden ajatuksen tai ehkä jonkin yhteneväisen kokemuksen kanssani. Ehkä jotain käytäntöön vietävää, mitä voisit kokeilla omilla poluillasi. Ihaninta olisi voida jakaa jotain, mikä voisi auttaa sinua eteenpäin ja tuntemaan vahvistusta omassa elämässäsi. Samalla voit lukea Polkukalenterin viikkoaukeaman voimakorttiin liittyvän voimarunon.

voimakortti Tyhjennän mieleni

On aivan ihanaa päästä aloittamaan uutta Polkukalenteria ja sopivasti tähän aloitukseen on viikon voimakorttina Tyhjennän mieleni.

Olen tyhjentänyt mieltäni jo vuosia eikä loppua ole näkyvissä. Kevennystä on tapahtunut, mutta mieli taitaa täyttyä toisesta päästä sitä mukaa, kun toisesta päästä tyhjentää. Pitäisi olla varuillaan, ettei ime kaikkea mieleensä tai säilytä siellä sellaista, josta voi jo luopua. Näen silmissäni mielen varastohyllyt. Auttaisikohan jos ne järjestäisi oikein hyvin?

KYYNELEET LIUOTTIMINA

Kivuliaita muistoja on vaikeinta lähteä tyhjentämään. Siihen pitää olla oma erityinen hetkensä ja riittävän paljon aikaa. Tietää jo etukäteen, että kyyneliä tulee riittämään. Minulta meni kauan, että opin hyväksymään itkun ja kyyneleet. Pidin itkua pelottavana kunnes siitä tuli ystäväni.

Onhan itkulla toki tarkoituksensa, se helpottaa oloa. Varmasti kyyneleet on tarkoitettu kuin liuottimeksi, joka purkaa raskaita asioita sydämeltä. Todellakin, jotkut vaikeat asiat ovat kasvaneet kehoon kiinni. Jos niitä yrittää purkaa pois, tuntuu kuin joutuisi irrottaman osan itsestään. Se on kivuliasta ja vie voimia. Se on silti sen arvoista. Niin paljon helpompaa on matkata polullaan keveämpänä.

SÄILÖ KAUNIISTI

Toisaalta on paljon muistoja ja kokemuksia, jotka on hyvä säilyttää. Myös niistä ei niin kauniista muistoista voi löytää sen kultaisen hohteen, jonka vuoksi niidenkin talteen säilömistä voi harkita. Säilöä sillä tavalla, etteivät ole likaisia ja epämääräisiä kasoja. Että tietää tarkalleen mitä hyllyissä on, ettei tarvitse turhaan säikkyä menneisyyden peikkoja. Usein peikot eivät olekaan niin pelottavia kuin kuvittelee.

ALITAJUNTASI ON TIETOKONE

Viime viikkoina olen taas opetellut nukahtamista hyvien ajatusten kera. Tärkeintä on viimeiset viisi minuutia ennen nukahtamisen hetkeä. Silloin ajattelen hyviä ajatuksia ja tunnen kiitollisuutta. Valmistan seuraavaa päivää hyvän päivän odotuksin. Alitajunta on kuin tietokone, joka tallentaa kaiken mitä sinne laittaa ja valmistelee asioita yön kuluessa, kun mieli on poissa tieltä häiritsemästä.

Tällä viikolla 51

Tällä viikolla pyrin pitämään mieleni keveänä ja vapaana huolehtimisesta. Luotan asioiden järjestymiseen yksi kerrallaan ja iltaisin nukahtaessani ajattelen mukavia asioita. Hyvät ajatukset auttavat alitajuntaani luomaan hyviä asioita tulevaan päivääni.

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥

Polkukalenteri 2019

Vuoden 2019 Polkukalenteri alkaa jo viikosta 51, joten jo nyt on päästy alkuun! Viikon 52 aukeaman voimakorttina on Asiat ovat järjestymässä ja viikon voimaruno on Sininen ketju. Siitäpä on hyvä jatkaa!

Lähde mukaan ja tilaa oma Polkukalenterisi täältä >>