Jokainen heistä otti askeleen
sellaisen pienen hennon
varovaisen askeleen
joka oli äänetön
kuin taivaan lintujen siipien havina
joka kuuluu niin korkealla
että sitä ei ihmisen korva tavoita

Jokainen heistä helähti eteenpäin
sydämessään soitteli kelloa
jonka soinnut soivat kauniisti
niin kauniisti
että ihmisen korva ei osaa
sitä tulkita milloinkaan

Jokainen heistä kulki polulla
joka oli kuin samettinen matto
jolla astella
ja sametilla kasvoi valtoimenaan
pieniä kultaisia ja hopeisia kukkasia
kuin päivänkakkaroita tai kissankelloja
silti helisten tuulessa kuin ei olisi helissyt
milloinkaan aiemmin paitsi nyt
noiden jalkojen kulkijain
astuessa tälle polulle

Ja polulla
oli haavoja
oli arpia
ja niitä kaikkia
siliteltiin hellästi

niitä siliteltiin
kyynelien kautta pehmeämmiksi
ja niihin annettiin
luottamuksen voidetta
sellaista salvaa
joka eheyttää ja parantaa
antaa haavojen kasvaa
täyteen kauneutta

sellaista
jota ihmisen silmä
ei aina osaa arvostaa
ja nähdä toisessa ihmisessä
saati sitten itsessään

Jokainen kulkija
oli polullaan vahvana tässä hetkessä
jokainen kulkija tiesi sydämessään
siinä kaikkein sisimmässä ja pyhimmässä
mikä oli hänen tarkoituksensa
ja oli aika ottaa askeleita sitä kohti
mikä oli itsessä kaikkein todellisinta

Oli oikea hetki
nähdä sydämen valo ja kirkkaus

Oli oikea hetki
hymytä ja tuntea
sellainen taivaan lintujen
kultaisten sulkien hipaisu

kosketus kasvoilla
jollaisen voi tuntea
vain siinä hetkessä
kun viisaus on asettunut sydämeen
juuri oikein päin

kun on tullut näkyväksi
omana itsenään
todellisena ja rohkeana
sellaisena kauniina
kuin tänään
tässä hetkessä
aina ja ikuisesti on