VOIMARUNOKIRJA
viikot 43 – 52
Unitodellisuus
Salainen ovi
Kaunis viesti valosta
Koko kuva
Mielessä ja kehossa
Tyhjyys
Ihmettele – Sinä elät
Sydämelle hyväksi
Sydämen taakka
Yhä kokonaisemmaksi
viikko 43
UNITODELLISUUS
Salissa oli isot ikkunat
sellaiset kaari-ikkunat
ja ovetkin olivat
holvimaisia kaaria
jokainen huone oli
valkoinen ja valoisa
valo tulvi sisään ikkunoista
sillä ulkona oli aurinkoista
jokaisessa huoneessa oli valkeat
puhtaaksi kuuratut lautalattiat
ja kaikkialla tuoksuivat
puhtaat räsymatot
niiden tuoksu leijaili yläkertaan
astuessani hitaasti ylöspäin
vanhoja kuluneita portaita
ja tiedostin
jokaisella askelmalla
että tämä oli uni
joka oli minussa totena
joka hetki
että yläkerrassa
voisi olla mitä tahansa
sinne halusin syntyväksi
tässä hetkessä
ja totuus
voisi olla minussa
ja minun sydämessäni
todellisempana kuin elämä
jonka jätin ulkopuolelle tänään
astuessani sisään tähän taloon
jossa rakennan
omaa unelmaani
omaa tarinaani
joka syntyy
todeksi myöhemmin
toisessa todellisuudessa
jossa elän elämääni
joka päivä odottaen
että todellinen unelmani
alkaisi tulla siellä näkyväksi
sillä minulla oli avara sydän
minulla oli avara mieli
ja elin samaan aikaan
monissa unitodellisuuksissa
ja kaikissa niissä
minulla oli ihana elämä
nykyinen todellisuuteni
tulvahti mieleeni
ja siinä oli paljon hyviä asioita
pieniä ihania
kiitollisuuden aiheita
valopilkkuja
niitä oli jokaisessa mutkassa polullani
ja olin kiitollinen polustani
aion astella nyt yläkertaan
tehdä siitä ateljeeni
paikan
jossa voin luoda elämääni todeksi
täyttää sen hyvillä rakkailla asioilla
kaikella mitä tahdon elämääni todeksi
viikko 44
SALAINEN OVI
Salaisen oven takana
kaukana metsässä
on se ovi
toinen maailma
jossa kaikki on hyvin jatkuvasti
mikään ei ole milloinkaan hukassa
kaikki kukkii ja kukoistaa
jokainen hetki
on arvokas ja loppumaton
ikuinen
Sellainen
on tässä todellisuudessa
silmän räpäys
hetki
jolloin yhden kerran henkäiset
hengittääksesi todellisuutta
joka on jokaisessa hetkessä uutena
aina syntyen juuri sellaisena
kuin sen siihen hetkeen luot
Jokainen henkäys on uusi alku
jos niin tahdot
jokainen päivä
on täydellinen alku elämällesi
kaikelle mitä siihen tahdot
Voit olla salaisen oven takana
kulkea
avata ovia
yhä uudelleen
katsoa
mitä on oven takana
sulkea oven tai avata
kulkea minne tahdot
toisiin oviin
toisiin maailmoihin
ja hengittää
jokaisena hetkenä todeksi sen
mikä on sinulle mieluisaa
mitä tahdot elämääsi tänään
tässä hetkessä
sen voit luoda todeksi eteesi
avaamalla sen oven
jonka tahdot avautuvan
Olet ovien maailmoissa
ja ovet eivät koskaan ole sellaisia
että niitä ei voisi yhä uudelleen sulkea tai avata
Voit katsella ovien läpi tahtoessasi
ottaa niistä sellaisen läpivalaisun
ja päättää
tahdotko edes katsoa tuon oven suuntaan
silloin kuuntelet sydäntäsi
sen ääntä
joka tietää
Toisinaan on tärkeää avata salainen ovi
vaikka pelottaisi ja katsoa
mitä oven takana todella on
siellä on usein toinen ovi
joka on paljon vaatimattomampi ja pienempi
usein ovi voi olla isompi kuin mikään ovi
joita olet kohdannut ja avannut
silloin on kysymys
sinun elämäntehtävästäsi
siitä mikä koskettaa sinua syvästi
Kulje siis metsän poluilla
kulje elämässäsi rohkeana
avaa ovia
sulje ovia
katso ovien läpi ja taakse
anna niiden olla opettajina
anna niiden olla kokemuksina
kerää niitä matkallasi
viikko 45
KAUNIS VIESTI VALOSTA
Kaunis viesti valosta
valoisan puolen ihmiselle
joka kulkee omalla polullaan
tahtoen yhä enemmän
nähdä valoa ja tulla valoksi
siksi todellisuudeksi
joka auttaa tätä maailmaa olemaan
keveämpänä ja valoisampana
tuleville sukupolville
niille ihmisille
sieluille
jotka tulevat tänne auttamaan
tätä maailmaa meidän jälkeemme
että voisimme olla
hetken valona toisillemme
antaa sielustamme
sitä rakkautta ja hyvyyttä
sitä taitoa ja lahjaa
mitä meillä on annettavana
toisillemme
että voisimme kasvaa
ja kehittyä yhdessä
tulla enemmän sellaisiksi
kuin todellisuudessa olemme
että emme olisi
pieniä ja vaatimattomia
vaan olisimme
vahvoja ja rohkeita siinä
missä tiedämme
hyvyyden olevan
tämän maailman
todellinen tehtävä ja näkymä
joka valtaa alaa
tässä maailmassa
joka päivä yhä enemmän
Uskomalla hyvään
voit nähdä enemmän
hyvää ympärilläsi
uskomalla kauneuteen
kauneus on vastassasi joka päivä
Astellessasi tielläsi eteenpäin
elämässäsi ei ole mitään sellaista
mitä et siihen tahdo
ja kaikki on ennalta määrätty
hyvyyden olemukseen
sinun parhaaksesi
että voisit elää onnellisena
tuntien sen
että sinulla on oma merkityksesi
tässä isossa kokonaisuudessa
jossa jokainen
pienikin hiukkanen
on tarpeellinen
että kaikki voisi olla
kuten on
viikko 46
KOKO KUVA
Kaikessa
oli olemassa kokonainen kuva
ja sitten paljon pienempiä osasia
sellaisia kuin on palapeleissä
pienillä lapsilla
juuri sellaisia
joissa on paljon erilaisia
eläinten tai kasvien muotoisia osasia
ja jokaisella osasella on oma paikkansa
siinä isossa kokonaisuudessa
josta muodostuu se koko kuva
ihmisen elämänmatka
hänen polullaan
Onko sinulla palasia hallussasi
joita säilytät taskuissasi
tai olet piilottanut
piironkien laatikoihin
jopa lukinnut
tai litistänyt päiväkirjasi väliin
josta ne sattumoisin
joskus tupsahtavat eteesi
Entä jos laittaisit
ne palaset paikoilleen
onko palapelissäsi
puuttuvia palasia
aukkokohtia
jotka odottava tulla täytetyksi
jollain kauniilla
jollain oikean muotoisella
sopivalla palasella
jonka olet jo kauan sitten löytänyt
mutta vain väliaikaisesti hylännyt
kuvitellut
että se ei ole oikea palanen
tai sopiva
ehkä se on se mitä tarvitset
juuri se palanen
siellä laatikon perukoilla
odottamassa
että kaivat sen esiin tänään
Onko palapelissäsi kulmia
onko siinä suoria reunoja
onko siinä sinistä taivasta tai merta
jota on vaikea koota
yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi
voisitko erotella palasia jotenkin
laittaa ne riveihin eteesi
voisitko katsella paloja eri suunnista
ja nähdä ne uusin silmin
että löytäisit niille oikeat paikat
tai onko jossain sittenkin palanen
joka on vain vahingossa
hukkunut elämän melskeessä
näetkö palapelisi kauneuden
niissä hetkissä
jolloin et tahdo uskoa siihen
ja sen valmistumiseen
voitko nähdä sen ihmeellisyyden
että saat olla kokoamassa
tätä ihmeellistä kaunista palapeliä
rakentamassa jotain
mikä on ainutkertaista
ja vain sinun omaasi
voitko ymmärtää
että tärkeintä on tämä hetki
ja seuraava palanen kädessäsi
että juuri tuo palanen
voi antaa vihjeen seuraavalle palaselle
että se voisi asettua paikoilleen
viikko 47
MIELESSÄ JA KEHOSSA
Silloin sinisessä meressä
tapahtui jotain sellaista
että kaikki saivat katseensa
hetkeksi kääntymään
kohti merten ihmettä
pieni sininen kala oli palannut
ja meri oli valtavana sen edessä
jokainen kala tiesi
että pienellä sinisellä kalalla
oli valta olla paljon enemmän
kuin voisi uskoa
sen pienestä koosta tai hatusta
joka keikkui iloisesti sen harteilla
sillä toki hattu oli
aivan liian iso ja painava
ollakseen niin pienen kalan yllä
Jokainen ihminen tiesi ja tunnisti
tuon kalan pienuuden
sen vaikeudet
sen pitkän mutkaisen polun
ja kulun merten aallokoissa
syvissä vesissä
niiden pyörteissä
jopa raivoisissa myrskyissä
sillä pieni kala
eli todellisuudessa elämäänsä
ihmisen sydämessä
ihmisen suonistoissa
olivat pienen kalan joet
ja jokainen
hyppy
loikka
jonka pieni kala teki
johtui ihmisestä
ihmisen mielen liikkeistä
ja aallokoista
Ja siinä oli pieni kala
saanut paljon kyytiä ja tuiverrusta
siksi siitä oli tullut vahva
vaikka se oli hyvin pieni
että mahtui kulkemaan
siellä missä kulloinkin piti kulkea
ihmisen mielen ja kehon
valtavassa meressä
joka oli aava kuin avaruus
sillä ihmisen energisessä mielessä
oli liikettä riittämiin
mutta tämä tarina on iso
pieni kala on
valtaisa
laaja
mittaamaton
siksi tarinasta
jää monta osaa vielä jatkoon
toiseen kertaan
ja siihen asti
kunnes tapaamme jälleen
pidä mielesi liikkeet
rauhaisina
tyyninä
pidä huolta pikkukalastasi
ettei aallokoissa
olisi liian raskasta soutaa
ja että hattu pysyisi
sillä myrskyissä
on hatulle aina tarvetta
viikko 48
TYHJYYS
Tyhjyys
se oli edessä
kuin jokin ammottava aukko
sellainen pelottavakin
sillä tyhjyydellä
ei ollut mitään
annettavaa ihmiselle
tai niin ihminen kuvitteli
Tyhjyys oli hiljainen
ja siinä oli tilaa
ajatuksille
kaikille vilkkaille
mielenliikkeille
ja sellaisille puuhille
joita ihminen tarvitsi
että aukko
tuo ammottava tyhjyys
ei olisi tullut todelliseksi
hänen eteensä
Jokainen hetki
voi täyttyä jollain
ja sen voi täyttää
lukemattomilla
erilaisilla asioilla
teoilla ja ajatuksilla
väreillä ja värittömyydellä
tunteilla
sanoilla
kaikella
mitä ihmisen elämään
ja arkeen mahtuu
Sellainen on tyhjyys
sinne voi heittää vanhoja luita
ja ne kalisevat kumeasti
pudotessaan pitkälle pohjalle
syvällä ammottavaan kuiluun
niin ihminen luuli
kunnes kokeili tyhjyyttä
astui ammottavaan aukkoon
hyppäsi sinne rohkeasti kokonaan
ja huomasi
että leijui kuin kevyt höyhen
tuossa tyhjyydessä
ajatukset olivat vapaat
mieli oli kirkas ja seesteinen
Aukossa oli hauskaa
siellä oli ihana olla
siellä oli vapaus kaikesta
siellä oli
oppi
viisaus
sellainen kokemus
jonka saa vain
jos uskaltaa
jos on tarpeeksi rohkea
että pysähtyy ja katsoo
oikeasti tyhjyyttä
tuota ammottavaa aukkoa
kaikkine sisältöineen silmiin
ja antaa sen olla se mikä se on
viikko 49
IHMETTELE – SINÄ ELÄT
Jokaisessa hetkessä
on pieni ihanuus
sellainen hetken lumous
joka voi särkyä
jos ei osaa antautua
hetkelle täydellisesti
se tarkoittaa sitä
että hetkessä
ei keskitytä tallentamaan hetkeä
kameralle tai kännykälle
vaan annetaan
tuon hetken
tallentua rauhassa
omaan sydämeen ja sieluun
annetaan
sen kauneuden
ja olemuksen
tuudittaa henkeä
ja tullaan yhdeksi
tuon kokemuksen kanssa itse
on tärkeää kokea
tuo kokemus
täydesti itse
siinä hetkessä
se on kokemuksen tarkoitus
Jaettuna kokemus voi laimentua
joskus toki
se voi tavallaan kasvaa
ja antaa iloa eteenpäin
mutta tärkeintä on kokea ensin itse
täydesti se mikä kohdalle tulee
että voisi huomata
ne kaikki pienet merkit
ja tuntemukset
jotka on tarkoitettu opasteiksi
tälle ihmisen polulle
Kulje luonnossa
kulje päivissäsi
kuin kulkisit
ikiaikaisessa sadussa
ole kuin lapsi polullasi
ole utelias
ole luottavainen
ja katsele ihmetellen
kaikkea maailmaa ympärilläsi
Katso ja koe
tunne kuin tuntisit
ensimmäistä kertaa
äläkä pidä mitään
liian vähäarvoisena
ihmettelylle
arvosta ihan kaikkea
jokaista sekuntia
kaikkea mitä siinä eteesi tulee
Ihmettele
ja elämäsi muuttuu
ihmettelyn kautta
ihmeellisen ihanaksi
sillä jokainen hetki
on todellisuudessa
todellinen ihme itsessään
Sinä elät
viikko 50
SYDÄMELLE HYVÄKSI
Jokainen hetki
oli kulkeutunut siihen olotilaan
jossa se voisi tulla todelliseksi
jos ihminen vain antaisi ajatuksilleen
edes pienen rauhaisan hetken
Jos ajatukset saisivat
hetken hengittää
että niillä olisi tilaa
olla ja kulkea vapaammin
että ne voisivat halutessaan
järjestäytyä uudelleen
ja yhdistyä erilaisiksi
jonoiksi ja sanoiksi
ajatuksiksi
unelmiksi
valoisiksi näkemyksiksi
siitä mikä on totta
tässä hetkessä ihmiselle
hänen sydämensä ollessa hiljaa
omien ajatustensa
ja tuntemustensa kanssa
Että ihminen kasvoi kasvuaan
että hänen sydämensä
voisi laajentua koskettamaan
enemmän kuin yksikään
ranta taivaiden merissä
tai avaruuden tähdet laajoilla kentillään
joilla ne kulkevat rataosuuksillaan
Sillä ihminen ja ihmisen sydän
oli suurempi kuin kukaan tiesi ja uskoi
Se oli suurempi
kuin koko mittaamaton avaruus
sillä todellisuudessa
nuo kaikki avaruudet ja meret
olivat ihmisen sydämessä
hänen mielensä luomuksina
niin kauniina
kuin hän minäkin hetkenä
tahtoi ja oivalsi
ollakseen todellisempi
tuon pienen hetken
jolloin antoi ajatustensa vaeltaa
sinne missä kirkkaus loisti
taivaiden rannoilla
ja kaikilla merillä
oli oma salainen
hyvin tyyni leposijansa
Siellä ihmisen mieli ja sydän sai levätä
tässäkin hetkessä ollen rauhassa
ollen hiljaisena kuin ajatus
joka on tyyni ja kantava
eikä milloinkaan
voi lähteä pois ihmisen luota
hänen sydämestään
jos se sinne on ikikultaisilla kirjaimilla
kerran painettu
Sinne se jää ikuisesti
kuin muisto yhä kirkastuen
kirkkailta valoisilta reunoiltaan
ollen totta niinä hetkinä
jolloin ihmisellä on tarve tuntea
iloa
onnea
sitä kaipuuta
joka on hänen sydämelleen hyväksi
viikko 51
SYDÄMEN TAAKKA
Kaukana hiljaisuuksien merissä
asuu pieni laivallinen hiirulaisia
isoja ja komeita
heikkoja ja vahvoja
kaikenlaisia hiirulaisia
harmaita
sinisiä
punaisia
vaaleanpunaisia
keltaisia
kirkkaanpunaisia
toiset vahvoja väreiltään
toiset pastellisia
toiset haalistuneita
ja kaikilla heillä
on samanlainen
taakka selässään
repun tapainen
jonka kanssa matkata läpi elämänsä
kantaen mukanaan milloin mitäkin
joskus keveyttä
joskus raskautta
joskus monia asioita
toisinaan selkeyttä
tyhjyyttä
yksinkertaisuutta
toisinaan satua
toisinaan todellisuutta
ja jokaisella hiirulaisella
on oma vapaa valinta ja tahto
mitä tuohon reppuunsa ottaa matkaan
Aina voi pysähtyä ja laittaa pois
mitä ei enää tahdo kantaa mukanaan
sillä reppu on avattava taakka
sellainen jossa on kansi
ja repun voi jopa kääntää ylösalaisin
ja antaa kaiken valua maahan
viimeistä pölyistä hiukkasta myöten
ja sitten heittää keveän repun selkäänsä
ja jatkaa tyynin kevein mielin iloisesti eteenpäin
Onko sinulla reppu tuollainen taakka
jota kannat selässäsi ja mitä sieltä löytyy
oletko milloin viimeksi kääntänyt reppusi ylösalaisin
ja tyhjentänyt sieltä kaiken näkösälle
lajitellut ja erotellut mitä tahdot ottaa mukaasi matkaasi
ja mitä tahdot jättää taakse polullasi
Reppusi on arvokas ja rakas
kovin kulunutkin se saattaa olla
onko siinä reikiä
avautuneita saumoja
joista voi valua ulos jotain arvokasta
jotain sellaista minkä tahdot säilyttää
silloin voit pysähtää ja paikata reppusi
tehdä siitä tiiviimmän
että siellä säilyisi ne asiat
jotka ovat sinulle
kalliita ja arvokkaita pitää mukanasi
Muistatko mitä repussasi on
mitä olet sinne laittanut
tai onko joku toinen takanasi matkaava
päässyt sujauttamaan reppuusi
jotain ylimääräistä tai sinulle arvotonta
Arvaat jo varmaankin
että reppu on sinun sydämesi
kaunis sydämesi
joka kantaa mukanaan monenlaista
sydämesi tahtoo keskustella kanssasi
se tahtoo
että kuuntelet
Sinulla on valta päättää mitä sydämessäsi kannat
pidä huolta sydämestäsi
se on arvokkain omaisuutesi koko olemuksessasi
kanna sitä arvokkaasti
anna sen olla sopivasti keveä ja rakkailla asioilla täytetty
viikko 52
YHÄ KOKONAISEMMAKSI
Toisinaan tuntuu
että kaikki ei ole aivan kohdallaan
että jokin palanen ei ole siinä
missä sen pitäisi siinä hetkessä olla
tuolloin on hyvä pysähtyä
katselemaan omia palasiaan
hieman tarkemmin
antaa niiden asettua riveihin ja jonoihin
yhdistellä niitä uusiin muotoihin
laittaa aivan erilaisiin paikkoihin
kuin milloinkaan aiemmin
antaa paloille mahdollisuus
olla jotain uutta
tai näyttäytyä täysin erilaisina
joskus palasen voi kääntää
täysin ylösalaisin
tai kokonaan toisinpäin
ehkä se puoli
joka oli näkyvillä
oli sittenkin palasen väärä puoli
tai tuo toinen puoli
on nyt ajankohtaisempi
sinun todellisuudessasi
että voisit edetä omilla askelmillasi
omalla polullasi ja tulla vahvemmaksi
siinä missä olet jo valmiiksi
aika hyvä ja oppinut paljon
Oletko katsellut kulkemaasi matkaa
nähnyt sen monet uurteet ja viivat
joita on piirtynyt kaikkialle
kehoosi ja mieleesi
oletko nähnyt niiden hetkien
muistojen kauneuden ja arvokkuuden
oletko osannut arvostaa
niiden antamia
palasia
asioita
jotka kerryttävät
sitä kokonaisuutta
joka olet sinä joka hetki
rakentuen pala palalta
yhä kokonaisemmaksi
että elämässäsi
voit nauttia
palasten kokoamisten
ja löytämisten hetkistä
voit olla itse isoin palanen
tai pienin palanen
miten milloinkin tahdot
kaikki on kokemisen arvoista
tärkeää ja oikein
Ei ole vääriä palasia
ei vääriä askeleita
vaan kaikki on tarkoituksellista
etene rauhassa ja katsele palasia
katsele vanhoja ja uusia palasia ihaillen
ota niistä ne
jotka tarvitset milloinkin
ja anna muiden olla
sinä et tarvitse paljonkaan palasia
ollaksesi se joka olet
Voimarunokirja syntyy 6 voimarunon jaksoissa. Ensin kirja tulee näkyväksi täällä Runotalon blogissa. Lopulta on valmiina voimaruno jokaiselle vuoden viikolle ja on aika painattaa Voimarunokirja. Tämä tulee olemaan ensimmäinen runokirjani ja olen luvannut itselleni, että voimarunokirja on valmis jouluun 2018 mennessä. Ajankohta on erityinen, sillä olen kirjoittanut voimarunoja vuodesta – 88. Voimarunokirjassa on viikon voimarunoista tuttuja runoja vuosilta 2017 ja 2018.
Jätä kommentti