Ympärilläni valtava joukkio auttajia
Polkukalenteri viikko 38
Tämän viikon voimakorttiin sopii hyvin tämä aiemmin kirjoittamani teksti enkeleistä. Lopussa on video, jonka kautta voit kulkea rauhoittavan matkan voimametsän enkelin polulla.
lauantai 27. heinäkuuta 2013
Enkelit elämässäni
Kerron oman kokemukseni enkeleistä. Toivon, että löydät sanoista ja lopussa olevasta Enkelin polku – videosta viestin itsellesi.
Lapsuuden enkelit
En ole aina uskonut enkeleihin, mutta lapsena minulla oli vahva yhteys kuolleisiin isovanhempiini. Usein koulumatkalla kotiin kävellessäni keskustelin heidän kanssaan. Keskusteleminen oli minulle luonnollista. Ei sitä ollut kukaan minulle opettanut.
Sain turvaa ja tukea isäni äidiltä Helmiltä. Hän menehtyi sydänkohtaukseen ollessani 2-vuotias. Keskustelin myös äitini vanhempien Helmin ja Artsan kanssa. He kuolivat äitini ollessa lapsi. Elämäni vaikeina aikoina sain isovanhemmiltani paljon voimaa ja tukea.
Poismenneet läheisemme voivat olla meille enkeleitä ja tukijoita. Uskon, että monilla meistä on tällaisia kokemuksia, mutta emme tahdo tai rohkene niistä puhua. Olen kiitollinen, että sain tuntea isovanhempieni rakkauden enkelien muodossa.
Asioita tutkittuani olen alkanut ymmärtää miten arvokas lapsuuden kokemukseni on ollut. Minulla ei enää ole lapsen luottamusta, mutta voin edelleen aistia kaikki poisnukkuneet läheiset lähelläni heitä ajatellessani. On lohdullista voida luottaa tuohon tunteeseen.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana enkelit ovat tulleet uudelleen osaksi arkeani. Puhun mielessäni enkeleille ja pyydän apua sitä tarvitessani. Nähdessäni apua tarvitsevan ihmisen pyydän mielessäni enkeleiden tukea hänelle.
Suojelusenkelit
Jokaisella meistä on oma suojelusenkeli. Tieto on lohdullinen ja voimaa antava. Tiedostan enkelijoukkioni läheisyyden toisinaan vahvemmin ja välillä heikommin. Ehkä vaihtelut johtuvat minusta itsestäni ja omasta olotilastani.
Tiedostan, että ympärilläni on paljon auttajia ja voin tarvittaessa kuulla sisäisen ääneni kautta heidän opastustaan. Enkelit eivät sano minulle mitä pitää tehdä vaan auttavat kuuntelemaan vahvemmin omaa sisintäni. Enkelit saavat minut näkemään oikeita asioita oikeaan aikaan. He tuovat näköpiiriini sen mitä eniten tarvitsen. On hyvä tietää, että en ole yksin.
Enkelikortit, kirjat ja meditaatiovideot
Enkeleihin tutustuessa voi apuna käyttää enkelikortteja. Tällä hetkellä minulla ei ole käytössä enkelikortteja, mutta muutamia muita sisäisen voiman vahvistamisen ja positiivisuuden kortteja sekä tietenkin Runotalon voimapuutarhan kautta luomani voimakortit.
Diana Cooperin myötä löysin enkelit vahvemmin lähelleni. Olen katsellut Dianan enkelimeditaatioita ja lukenut hänen kirjojaan. Koen Dianan meditaatiovideot tehokkaiksi. Hiljentyminen, meditoiminen sekä keskusteleminen enkeleiden kanssa säännöllisesti vahvistaa yhteyttä enkeleihin.
Olen alkanut kokea enkelit yhä todellisemmin.
Haluatko vahvistaa enkeleiden läsnäoloa elämässäsi? Mitä enemmän tiedät enkeleistä, sitä enemmän luotat ja sitä helpompi on tuntea enkeleiden opastusta.
- Ollessani avoin elämänenergialle ja rauhassa mieleni on vastaanottavaisempi enkeleille
- Ollessani keveällä ja valoisalla mielellä on enkeleiden helpompi olla yhteydessä minuun
Höyhenet
Enkeleiltä voi pyytää esim. höyheniä merkiksi heidän läsnäolostaan. Kummallisesti merkkejä alkaa ilmaantua. Kaikelle voi löytää järkevän selityksen, höyhenillekin, mutta ajan kuluessa huomaa, että kaikki höyhenet eivät voi olla sattumaa. Usein ajatellessani enkeleitä höyhen yllättäen leijuu eteeni.
Valmistelimme uutta Runotalon polkua muutama päivä sitten. Olen suunitellut tekeväni teille voimakirjeen lukijoille enkelimeditaation polun maisemista. Olen pyytänyt enkeleiltä tukea, että osaisin tehdä sen niin, että kuvissa olisi voimaa ja viestejä sisimpääsi sinun enkeleiltäsi.
Meditaatiovideo on lähes valmis ja polkukin sai nimen Enkelin Polku. En ollut suunnitellut tätä näin, mutta enkelit osaavat järjestää asioita parhain päin. Tehdessäni kuvien meditaatiotekstejä taisin luoda koko polun tulevaisuuden valmiiksi huomaamattani. Erittäin enkelimäistä.
Lähtiessämme raivaamaan polkua löysin heti muutaman metrin kuljettuani kauniin höyhenen ja sitten toisenkin. Höyhenet olivat merkkejä enkeleiden läsnäolosta. Tunsin, että pyyntöni on kuultu ja olen tekemässä oikeita asioita. Tuntuu hyvältä voida luottaa, että autetaan. Rohkaistun tekemään asioita, jotka muuten jäisivät tekemättä kuten kertominen avoimesti näistä enkelikokemuksista.
Pelko
Pelko saattaa estää enkeleiden läheisyyden kokemista. Pelkäsin nuorempana, että jotain pahaa ja yliluonnollista voisi tulla murheekseni. Pelätessäni aloin oikeasti tuntea pahoja asioita ympärilläni. Nykyään tunnen, että ollessani itse valoisa ja elämänmyönteinen mitään pahaa ei voi tulla lähipiiriini.
Heinäkuun 2013 voimakirjeessä kirjoitin, että me luomme itse oman todellisuutemme ja värähtelymme energiakenttäämme. Vedämme puoleemme asioita, joita tunnemme vahvasti.
Tiedäthän miten pimeässä pelko voi saada valtavat mittasuhteet ja lopulta pinkaiset pakoon näkymätöntä?
Mitä vahvemmin olen yhteydessä enkeleihin, mitä enemmän koen olevani valoisa ja onnellinen, sitä vähemmän tunnen pelkoa tuntematonta kohtaan. Maailma on sellainen millaisena koen sen.
Toki pahuutta on maailmassa edelleen, en kiellä sitä.
Oikeasti en tahtoisi edes kirjoittaa tuota lausetta – tahdon julistaa: Maailma on hyvä.
Tiedostan, että voin vaikuttaa omassa ympäristössäni. Jos kohdalleni sattuu pahuutta niin selviän siitä helpommin valoisassa mielentilassa kuin pimeydessä velloessani.
Yhteys enkeleihin
Diana opastaa, että enkeleiltä apua pyytäessä on hyvä lisätä, että toteutukoon tämä pyyntöni, jos se on minun korkeimmmaksi hyväkseni. Välillä saatamme pyytää asioita emmekä näe koko kuvaa. Vasta jälkeenpäin voimme usein ymmärtää miten hyviä ja tarkoituksellisia asioita meille on tapahtunut elämässämme.
Toivon, että muistaisin enemmän olla yhteydessä enkeleihin ympärilläni. Pienissäkin arkisissa asioissa voin pyytää apua ja enkelit auttavat mielellään.
Olen iloinen, että olen löytänyt enkeleiden tuen, sillä elämä on paljon keveämpää ja täynnään pieniä ihmeitä. Elämä on nautinnollista, se on ihana seikkailu enkeleiden ja muiden auttajien kanssa.
Toivottavasti voimametsän polulta luomani Enkelin Polku meditaatiovideo välittää sinulle energiaa, josta saat voimaa ja yhteyttä omiin enkeleihisi. Jos sinulla on jo vahva yhteys omiin auttajiisi niin tuokoon video siihen lisää syvyyttä ja valoa. Jos koet enkelit etäisiksi niin varmasti voit löytää videosta jotain joka sopii sinulle. Tunnelma välittyy jokaiselle juuri siten kuin tarkoitettu on.
Meditaatiomatka Runotalon voimametsän Enkelin polulla
Vdeo kestää lähes 8 minuuttia. Varaa hetki, jolloin voit oikeasti pysähtyä kulkemaan polun rauhassa ♥
Kirjoitan joka perjantai Polkukalenterin viikkovoimakortin inspiroiman kirjoituksen, jossa on kannustusta polullesi tulevaan viikkoon. Jos käytössäsi on Voimarunopolkujen lakaisukalenteri, kuljemme kuin rinnakkaisia polkuja kalenterin viikkosivuilla voimakorttien matkassa. Kuulumisiin taas viikon kuluttua ♥
Katsoin enkelivideon…näin siellä aika monta puunhenkeä…viimeissä yllätys…yllätys kaksi enkeliä…aivan ihana juttu nämä kaikki että saadaan kauttasi kokea tätä näkyvää ja jopa näkymätön tulee näkyväksi runoissa ja kuvissa…silmät avautuu näkemään pintaa syvemmältä…Kiitos
Kiitos Anna ihanasta viestistä ja on niin hienoa, että näit monta puunhenkeä ja enkelitkin ♥ Kiitos, että kuljet poluilla ♥