||Polullani – Polkukalenteri vko 26
Polullani - Polkukalenteri vko 26

Polullani – Polkukalenteri vko 26

Pienen hetken
hän uskoi
kaiken olevan mahdollista

polulla oli valkeaa hiekkaa
tulenpunaista hiekkaa
ja harmaata tuhkaa

Kaikki oli sekaisin
hänen edessään polulla
ja silti polku oli niin kutsuva
että sitä polkua
tahtoi lähteä kulkemaan
sen polun tahtoi katsoa
ja kulkea loppuun asti
sillä hän uskoi siihen polkuun

Toisinaan elämässä kaikki tuntuu olevan sekaisin. On vastoinkäymisiä, surua tai pettymyksiä. Silloin on vaikeaa nähdä eteenpäin ja luottaa seuraavan mutkan takana olevaan aarteeseen.

On olemassa polku. Voit piirtää pisteitä, joiden kautta kuljet eteenpäin polkuasi. Entä jos polkusi ei todellisuudessa olekaan sellainen kuin ajattelet sen olevan? Jos polkusi onkin kuin spiraali ja kuljet ympyrässä yhä laajentuen ja samaan aikaa kiertyen yhä syvällisemmin spiraalin keskiöön, että löytäisit ja näkisit todellisia polkusi aarteita?

Selkeys syntyy siitä, että kohtaat saman kohdan tarpeeksi monta kertaa ja lopulta voit alkaa nähdä polkusi uusin silmin. Kysymys on enemmän kulkemisesta ja olemisesta kuin jonnekin saapumisesta tai seuraavan mutkan aarteesta.

Entä jos oletkin joka hetki samassa pisteessä polkemassa paikallasi? On turhaa yrittää edetä seuraavaan pisteeseen, jos seuraavaa pistettä ei ole olemassa. Jos pisteesi onkin täydellisenä joka hetki tässä jo olemassa siinä paikassa missä olet, kun vain muutat omaa taajuuttasi ja katsot uudella asenteella elämääsi?

Polku on kutsuva tässä hetkessä silloin, kun todella pysähdyt siihen kohtaan, jossa nyt olet. Pysähtyessä alat nähdä selkeämmin. Löydät uutta siitä pisteestä, jossa olet. Ehkä iso osa asioista, joita kaipaat, on jo siinä lähelläsi valmiina.

Ilta oli kaunis
ja polulla hohti
sateen jälkeiset hohdot

kivissä oli kultaa ja purppuraa
mystistä sumua
kuin usvaa
joka kietoutuu harsomaisena
kivien ympäristöön
ja hiekanjyvien pinnoille
kiiltäen ja hohtaen
avaruudellista valoa

Kivissä voi olla kultaa ja purppuraa. Jokainen päivä voi olla uusi ja ihmeellinen ja jokainen hetki voi avautua eteesi taianomaisena. Voit nauttia siitä missä olet ja käyttää elämääsi elämiseen. Siihen, että olet tässä ja nyt tekemässä ja kokemassa asioita – et menneessä, et tulevassa – vaan tässä.

Hän tunnisti itsensä
omat solunsa
merkkinsä
noissa pienissä merkityissä kivissä
joita oli hänen polullaan

hiekanjyvissäkin
hän pystyi näkemään
oman kuvionsa
omat merkkinsä
omat tunnistimensa
kuin hänen solunsa
olisivat painaneet
niihin kaikkiin
oman polttoleimansa
kipuisan ja silti siedettävän
koska tarkoitus oli niin pyhä

Miten kaunis onkaan elämäsi – kaikki mitä siinä on. Joka hetki sinussa on kauneus, joka on syntynyt kaiken kokemasi kautta. Tässä kohden mieli saattaa kysyä, entä todella pahat kokemukset? Miten niissä voi nähdä kauneutta? Miten voin olla niistä kiitollinen?

Kukaan ei tahdo kantaa sydämessään taakkaa, jonka kautta kerta toisensa jälkeen joutuu kohtaamaan pahan hetken muistot. Voiko löytää jotain mistä oli hyötyä tuossa kokemuksessa?

Elämäni pahimmat kokemukset ovat opettaneet minulle eniten. Niiden kautta olen saanut kyvyn tuntea ja ymmärtää syvemmin. Uskon, että maailma kehittyy joka päivä kohti parempaa, sellaiseksi, että pahoja asioita ei tarvitse tapahtua enää kenellekään. Jos tapahtuu, siitä voi selvitä ja sen voi kääntää vahvuudeksi. Voi nähdä, että voi selvitä isoistakin koettelemuksista ja jatkaa elämää ihmisenä, joka näkee maailman syvällisemmin.

Kirjoitan joka perjantai Polkukalenterin viikkovoimakortin inspiroiman kirjoituksen, jossa on kannustusta polullesi tulevaan viikkoon. Jos käytössäsi on Polkukalenteri, kuljemme kuin rinnakkaisia polkuja kalenterin viikkosivuilla voimakorttien matkassa. Jos käytät Kalenterikirjaa, sekin sopii hyvin näihin mietteisiin. Kuulumisiin taas viikon kuluttua ♥

tilaa ilmainen voimakirje

Kiva, että poikkesit ♥ Tuleeko sinulle jo ilmainen Voimakirje?

Aloita oma runopolkusi tilaamalla ilmainen voimakirje sähköpostiisi. Saat joka perjantai-ilta viikon voimarunon ja voimakortit. Näiden voimaa antavien viestien kautta, voit lakaista viikko kerrallaan omia runopolkujasi ja kirjoittaa omia voimarunojasi todeksi. Tahdon sinun vielä tietävän, että voimarunot ovat kanavoituja viestejä, joiden tarkoitus on vahvistaa luottamustasi sisimpäsi opastukseen.

Runopolkujen lakaisuterveisin Sari / yksi maailman miljoonista erilaisista Tähtikukista

* kirjoita alapuolelle

Katso edelliset voimakirjeet

 
 
POIKKEA VOIMAKORTTIKAUPASSA ♥ klikkaa tästä ♥
2018-06-22T14:05:37+00:00

(Nykyinen: )

Rakastan luontoa ja sen luomaa rauhan tunnetta. Kuvaan voimapuutarhaa huhtikuusta lokakuuhun ja luon kuvista voimakortteja. Voimarunoja olen kanavoinut vuodesta -88 lähtien ja nykyään syntyy yksi voimaruno viikossa, jonka julkaisen perjantai-iltaisin Voimakirjeessä ja blogissa. Voimapuutarhan runopolkujen lakaiseminen on vertauskuva. Unelmani on, että jokainen saisi elää onnellista elämää, josta voi nauttia joka hetki. Uskon, että omia runopolkuja sinnikkäästi lakaisemalla voi tunnistaa omat todelliset toiveet ja vahvuudet. Kerätä aarteita, löytää merkkejä ja opastuksia, jotka johdattavat niille runopoluille mistä löytyy oman erilaisuuden arvostaminen ja rohkeus olla yhä enemmän oma itsensä. Näitä viestejä voimarunot välittävät ja olen varma, että maailmassa on yhä enemmän tilaa hyvyydelle, kauneudelle ja onnellisille ihmisille.

Jätä kommentti

kaikkiin tilauksiin ilmainen toimitus Piilota tämä ilmoitus