ESTE POLULLA
voimaruno ja voimakortit
viikko 7 – 2018
Sinisessä hetkessä
valoisuuden hämärässä
hän taivalsi polullaan
polku ei ollut
aina helppo ja keveä
vaan polulla
oli usein hidasteita
sellaisia näkymättömiä esteitä
jotka tekivät kulkemisesta hankalaa
Mieli teki omia temppujaan
sillä oli joskus valta
jopa sydämen yli
päätöksiä tehdessä
sitä pieni kulkija
ei olisi tahtonut
Hän tahtoi
että polkunsa olisi
vapaa ja esteetön
että mieli ei olisi hallitsija
että sydän saisi johtaa
ja viedä eteenpäin
Että sydän saisi päättää
mielen sijaan ja olla hänen
johtavana merkkinään
milloin vastaan tuli
risteäviä polkuja
milloin piti päättää
olisiko joku este
pysähtymisen arvoinen
ja mikä olisi
oppi
viisaus
siinä hetkessä
juuri hänelle
pienelle kulkijalle
Sen hän oli jo oppinut
että esteet olivat usein aarteita
hänen poluillaan
että pysähtyessä
sydän saattoi todeta kasvaneensa
ja vahvistuneensa entisestään
Silloin pienen kulkijan kasvoille
ilmestyi lämpöinen hymy
hymy
joka lämmitti syvälle sydämeen
ja loisti vastaantulijoiden kasvoille
tuoden heidän päiväänsä
loistetta ja valoisuutta
Pieni kulkija
oli polulleen uskollinen
hän tiesi sydämessään
tunnisti merkit
polku oli juuri hänelle tarkoitettu
ja kaikki mitä sillä tulisi vastaan
olisi hänelle
niissä olisi aarre
hän löytäisi avaimia
hän avaisi lukkoja
tarkistaisi sisältöjä
ja jatkaisi matkaansa
aina vain rikkaampana
täynnä viisautta
joka kasvaisi hänen sydämessään
kauniiksi rakkaudentäyteisiksi asioiksi
joita voisi jakaa vastaantulijoille
Jätä kommentti