POLKUKALENTERI

viikko 1

 

Olen löytämässä todellisen itseni

 

 

 Sinussa on voima muuttaa maailmaa
sinussa on vahvuus seisoa vahvemmin
 kuin milloinkaan ennen
 sillä sinä olet löytämässä itsesi
 todellisen itsesi

 

voimaruno Sinussa

 

Polkukalenterissa viikon 1 voimakortissa on helminukkajäkkärä ja viesti Olen löytämässä todellisen itseni. Maailma on levoton ja pienenä yksittäisenä ihmisenä vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Silti on olemassa iso ja vahva keino vaikuttaa yksilönä ottamalla vastuu omasta itsestä. Loistamalla omaa sisäistä valoaan voi muuttaa maailmaa. Milloinkaan ei voi tietää, miten paljon jokin pieni yksittäinen teko voi vaikuttaa. Olemme kuin pisaroita meressä. Ympärillämme on paljon pisaroita ja jokaisella on yhteys toiseensa. Siksi valoisuudella on iso merkitys. Valo voi kulkeutua kauas ja vahvistua matkalla.

Tälle viikolle sopii vanha blogikirjoitukseni Kuka minä olen ja olen oma itseni haaste. Poikkea lukemassa, jos tahdot tutustua polkuuni. Toivon, että jatkat omalla polullasi sinnikkäästi.

Milloinkaan ei tule täysin valmiiksi – aina löytyy uutta mitä kohti suunnistaa. Unelmia tarvitaan ♥

(Kirjoitan jatkossa Polkukalenterin viikon voimakortista perjantaisin, jolloin kirjoitus tulee hyvissä ajoin ennen viikon alkamista.)

 

Kirjoitan joka perjantai Polkukalenterin viikkovoimakortin inspiroiman kirjoituksen, jossa on ajatuksia ja kannustusta polullesi tulevaan viikkoon. Jos käytössäsi on Polkukalenteri kuljemme yhtä matkaa kuin rinnakkaisia polkuja kalenterin viikkosivuilla voimakorttien matkassa. Voit olla mukana, vaikka sinulla ei olisi omaa Polkukalenteria. Jos käytät Kalenterikirjaa, sekin sopii hyvin näihin mietteisiin. Kuulumisiin taas viikon kuluttua ♥