Näin käytät Polkukalenteria ja lakaisusuunnitelmia

Tilaa Runotalon Polkukalenteri 2018

Polkukalenteri alkaa 18.12.2017 ja pian päästään aloittamaan. Monella on jo Polkukalenteri hyppysissään eikä vielä ole liian myöhäistä hankkia omaa Polkukalenteria. Tästä tulee kaikkien aikojen paras Polkukalenterivuosi, sillä nyt on suunnitelmat kohdallaan: Kerron mistä on kyse.

Aion kirjoittaa joka viikolle kyseisen viikon voimakorttikuvaan liittyvän jutun tänne blogiin. Sellaisen, josta saat viikkoosi uutta voimaa ja inspiraatiota poluillesi. Eikö olekin hauskaa, että Polkukalenteri ei ole pelkkä tavallinen kalenteri – no, eihän se ole tavallinen muutenkaan – mutta sillä on lisäulottuvuus täällä Runotalon blogissa.

Ajatuksena olisi, että voisimme tavallaan kulkea yhtä matkaa ja kommentteja saisi mielellään jättää. Olisi niin ihanaa, että lakaisisimme yhdessä polkuja eteenpäin ihan hurjasti ja kaikki saisivat kokea onnistumisia siinä mikä on itselle tärkeää.

 

Polkukalenteri - tilaa tästä

Jaoin syksyllä Voimakirjeissä runopolkujen lakaisusuunnitelmia ja nyt yhdistin suunnitelmat 15-sivuiseksi oppaaksi. Lakaisusuunnitelmat kulkevat käsikädessä kalenterin kanssa. Käyttämällä suunnitelmia saat polustasi irti vielä enemmän. Lakaisusuunnitelmat ovat ilmaiseksi ladattavissa 11.12.2017 asti. Sen jälkeen hinta on 8,00€. Poikkea lataamassa ja istahda sopivalla hetkellä rauhassa Polkukalenterisi kanssa suunnittelemaan tulevaa vuottasi.

Runotalon voimakortti Olen tarpeeksi rohkea

Viikon kuluttua on tulossa ensimmäinen Polkukalenterin viikon voimakortti ja siitä syntyvä inspiraatio.

PS Jos koet lataamisen hankalaksi, pyydä Lakaisusuunnitelmat minulta sähköpostitse. Toivottavasti sinulla on tulostusmahdollisuus. Jos ei, kerro minulle ja keksitään jotain 🙂