KAKSI LINTUA
voimaruno & voimakortit
viikko 41 – 2017

Sillä linnulla oli katse
kuin eilisen päivän linnulla
silti sydän sykki
lämpöisenä rinnassaan
pienet jalat puristivat
tiukasti oksan pintaa
että lintu olisi pysynyt
siinä tuiverruksessa ja tuulessa
jossa sen oli nyt oltava

Että höyhenet saisivat tuulettua
että mieli ja lihakset vahvistuisivat
että sydän saisi tuntea surun
jonka se saa koettuaan
viisauden ja valon voiman
jonka saavuttaa
olemalla siinä missä on
olemalla uskollinen
omalle tehtävälleen
ja tarkoitukselleen

Toisaalla oksalla oli pienempi lintu
erilainen pörröuntuvainen yksilö
sellainen lintu joka oli matkannut
taivaasta maan päälle
ollakseen hetken
tässä todellisuudessa
maailmassa jossa myrskysi
toisinaan paistoi aurinkokin
loisti valo jollaista taivaan lintu
ei ollut aiemmin saanut kokea
untuvaisilla höyhenillään
sillä taivaassa valo oli erilaista
siitä puuttui todellisuus
se karu vastakohtaisuus
joka jokaisen linnun
sydämessä kasvoi
jota lintu kaipasi sieluunsa
että sielu voisi tuntea
todella olevansa elossa

Että kyyneleet voisivat vieriä
pudota untuvaiselle mekolle
jonka lintu oli syntymässä saanut
kauniina lahjana
jota se voisi kantaa mukanaan

Että sillä olisi suojaisa viitta
jonka alla yöpyä ja tuntea se
mikä linnun kohdalle oli tuleva
tässä maailmassa
että linnusta kasvaisi se
joka linnusta oli tuleva

Sydämen poluilla oli karikoita
sen tiesivät kummatkin linnut
ja kumpainenkin lintu
katsoi toistaan
katsoi pitkään
syvälle mustiin ikiaikaisiin silmiin
jossa olivat kaikki avaruuden maailmat
tähdet niin kauniina
että kumpikin lintu liikuttui
eikä unohtaisi tuota hetkeä milloinkaan

Sillä sydämeen oli piirretty kuin viiva
kuin lämpöinen säde joka säteilisi
lintujen jatkaessa kohta matkaansa
sillä oli aika lentää eteenpäin
oli aika antaa valon tulla todemmaksi
oli aika antaa valon loistaa sinne
missä sitä todella tarvittiin
Kivet,niin maadoittavat,pidän paljon kivistä ,ne koristavat puutarhaamme niin ulkona kuin sisälläkin.Sisällä on kulhoissa kiviä jo matkamuistoina kerättyjä maan eri laidoilta.Yksittäisinä voimaa ja maadoittumista antavina.Tuovat rauhaa.
Tässä myös haluan tuoda sinulle tiedon,jotta haluan vain itsekseni käydä läpi voimapuutarhan ns. You tubesta,torstain runon ja kalenterikirjaan kirjoittamalla intuitiolla nostamani kortit pakasta aamusella .kalenteriin kirjaan myös kuten aiemminkin runon tuoman viestin seuraavalle viikolle.
Eli ens vuonna käyn itsekseni poluilla.Voit laittaa kaiken muun kohdaltani sivuun,eli kuljen ”ns.huomaamattomana” siellä , ammentaen tähtikukkien universaallista voimaa .t: tähtianis
Kiitos, että kirjoitit Anna-Mari ~ tähtianis, ja totta kiviä saisi olla enemmänkin lähellä voimaansa tuomassa. Rakastan voimapuutarhan sammaleisia kiviä varsinkin nyt syksyllä, kun värit oikein hehkuvat!
Ymmärrän hyvin miten arvokasta on saada olla omalla polulla rauhassa itsekseen kulkien ja pohtien asioita. On ihanaa, että YouTuben videot, torstain runo ja kirja & kortit antavat hyvän rytmin polulle. Jokaisessa hetkessä voi luottaa omaan vaistoon ja sydämeen, sitä kuunnellen askeleet kannattelevat ja kuljettavat vahvasti. Ja juurikin tuo omalla tavalla oleminen ja kulkeminen on tähtikukkien ydinolemuksessa kirkkaana kuin timantti. Lämpöinen halaus sinulle tähtianis, kiitos, että olet ~*