HÖYHENIEN AJATUKSIA
voimaruno & voimakortit
viikko 31 – 2017

Maailman laidalla
liikkui pieniä höyheniä
ne kulkivat jonoissa
ja muodostelmissa
sen vuoksi että pysyisivät
toistensa tahdissa ja mukana
jokainen höyhen
oli yksilöllinen
aivan omanlaisensa
erityinen höyhen
ei ollut ketään
toista samankaltaista

Höyhenien jono liikkui hitaasti
toisinaan kieppuen avaruuden tuulissa
ja toisinaan höyheniä puhalsi eteenpäin
niiden oma mieli
joka oli kuin tuuli arolla
tai hiekka joka pöllytti likaa
tai muita hiukkasia poluille

Höyhenet olivat puhtaita ja valkoisia
kunnes matkasivat päivätolkulla
silloin niiden oli puhdistauduttava
otettava ajatuksensa
ja pestävä niitä oikein kunnolla

Hiekka ei aina riittänyt
puhdistamaan ajatuksia
joskus tarvittiin jotain vahvempaa
tarvittiin pysähtymistä
silloin koko jono pysähtyi
jäi paikoilleen pitkiksi ajoiksi
että jokainen voisi puhdistaa mielensä
ottaa vastaan puhtaanvalkoisen
kirkkauden valon
joka loisti höyhenten sisimmästä
niiden keskellä kulkevasta
puhtauden kultaisesta suonesta
jonne höyhenet olivat kätkeneet
kaikki kultaiset ja hopeiset mietteensä
että ne pysyivät tallessa
että ne eivät likaantuisi

Tänään höyhenillä
oli tuollainen puhdistumisen tauko menossa
ja he samalla keskustelivat keskenään
jokainen kuuli toisensa ajatukset
ei tarvittu sanoja tässä keskustelussa
höyhenet olivat telepaattisia
ja ajatukset matkasivat keveästi
kilometrien pituisissa jonoissa

Jokainen ihminen
pystyi tuntemaan
höyhenien ajatuksia
pysähtyessään omalla kulkuradallaan
ajatukset olivat puhtaita ja puhdistavia

Pysähdy sinäkin kuuntelemaan
mitä höyhenillä on mielessään
puhdista ajatuksesi ja mielesi
ota sydämesi valoa vastaan
höyhenten jonojen ja ajatusten kautta
Jätä kommentti