KAIPAUS
voimaruno & voimakortit
viikko 26 – 2017
Kaipaus nosti päätään hitaasti
että olisi nähnyt edemmäs
mitä oli tulossa
kaipaus oli kyllästynyt
katselemaan vanhoihin kuvioihin
sinne missä ei ollut mitään nähtävää
todellisuudessa
kaikki oli peittynyt seitteihin ja harsoihin
osa oli utuista ja hämmentävää
miksi hän niitä harsoja ja seittejä
enää purki ja tahtoi mukaansa
kuljettaakin olivat hankalia
käsilaukussa oli ahdasta ja tunkkaista
pitää mukanaan sellaisia asioita
niitä vanhoja iänikuisia juttuja
joita ei kukaan enää nykymaailmassa
edes muistanut tai tunnistanut
Miten hän oli niin herkkä muistoilleen
miksi hän niistä piti kiinni kaksin käsin
essuntaskuissakin oli kaikenlaista roinaa
niitä hän retuutti mukanaan yhä uudelleen
pestykin oli moneen kertaan
vahingossa ja tahallisesti
Kaipaus oli outo sekoitus
kaikkea mennyttä ja tulevaa
liian lähellä nähdäkseen selkeästi
ja liian kaukana ollakseen todellinen itselleen
tänään tässä maailmassa
sen kirkkaassa valossa
joka paljasti kaiken ja kaikille
Kaipaus tiesi
että oli rohkaistuttava
otettava esiin niitä asioita
jotka oli tuotava päivänvaloon
ja katsottava rohkeasti
mitä voisi poistaa
mitä jättää jäljelle
Kaipaus oli vahvistunut
oman matkansa myötä
hän tiesi
että viisaus oli hänessä sisällä
vahvana olemassa
sen hän jättäisi jäljelle
sitä ei karsittaisi milloinkaan
Kaipaus nosti katseensa maasta
hän katsoi suoraan aurinkoon ja valoon
vaikka tiesi että sitä ei saisi tehdä
silti kaipaus teki sen
hän antoi valon tulla sydämeen
ja kaipasi niin paljon kuin ikinä uskalsi
kaipausta ei sattunut enää
kaipaus oli uudistunut
kasvanut viisaaksi ja vahvaksi
hän olisi tässä
Eilen kaipaus jatkoi matkaansa
huomenna kaipaus jatkaisi lisää
tänään kaipaus olisi tässä
ja pysähtyessään
kaipaus näkisi kaiken selkeämmin
∞
viikkoharjoitus
Voisiko voimarunosta löytyä opastus tai tehtävä, askel, jonka voisit toteuttaa oikeasti? Kaikki vastaukset, viisaus ja vahvuus löytyvät omasta sisimmästäsi. Tässä on neljä harjoitusta, jotka syntyivät viikon voimarunon kautta:
1. Kirjoita lista: Mitä poistan, mitä jätän jäljelle? Mitä olen oppinut?
2. Pura pois jotain konkreettista vanhaa elämästäsi
3. Kirjoita omia kaipauksiasi
4. Pysähdy: Näe kulkemasi matka ja piirrä kartta: Missä olet nyt? Minne olet menossa?
Voit käyttää voimakorttipakkaa tukena: Poimi kortti opastukseksi ja avaamaan uusia ajatuksia.
Nämä ovat aina yhtä ihania…Kiitos niistä…tunteita herättäviä…puhdistavia…voimauttavia…niissä on niin paljon
Kiitos, niin ihanaa, että kuljet runopoluilla ja löydät aarteita matkaasi ♥
Ole hyvä Päivi ♥ ja kiitos, että jätit viestin ♥
Osui ja upposi täydellisesti! Olen juuri työstämässä lapsuudenaikaisia kokemuksia ja suhdetta äitiini. Itku tuli kun luin runoa. Kiitos kiitos Kiitos!