ELÄMÄSI IHOLLASI
voimaruno & voimakortit
viikko 18 – 2017
Aamu oli kirkas ja viileä
linnuilla oli silti hauskaa oksistoissa
Jokainen puu tiesi
mitä kantaisi oksillaan
miten arvokkaat olivat
pienen lintusen jalanjäljet
jotka painuivat hentoisesti
oksan pinnan tuohistoon
ikuisiksi ajoiksi
muistuttamaan siitä
mikä oli ollut kaunista
sen pienen hetken
tuona aamuna
Pienet lintuset liitivät jo taivaalla
niiden oli aika edetä
ja puu jäi katselemaan
ojentelemaan oksistoaan
kohti ylhäisiä ilmoja
niiden haltijoita
Että kantaisivat lintujen sulkia
antaisivat ilmaa siipien alle
että linnuilla olisi hyvä edetä
sillä niin paljon puu oli saanut linnuilta
Jokainen hetki
jää muistona iholle
ihmiselläkin
jokainen painallus
jokainen kosketus
hipaisu
pienikin katse
se kaikki jää
sydämen muistolokeroihin
olemaan
tuntemaan
ja muistuttamaan
Poimi sinäkin pienet linnun jalanjäljet
pikkuruiset varpaan painallukset ihollesi
kulkiessasi polullasi
laita kaikki kauneus talteen
ja anna muistojälkien koskettaa
Tunne
että olet elossa
ihollasi
sydämessäsi
kaikkialla kehossasi
olemuksessasi
on koko elämäsi
Iso kiitos sinulle näistä koskettavista sanoista ja kuvista!
Kiitos sanoistasi Anneli – on iloni, että sanoilla ja kuvilla on tarkoitus ♥