Polulla-voimaruno & voimakortit viikko 12-2017 - Runotalo

POLULLA

voimaruno & voimakortit

viikko 12 – 2017

Uskon kaiken olevan mahdollista - voimakortti - kesäpikkusydän - runotalo

Pienen hetken
hän uskoi

kaiken olevan mahdollista

polulla oli valkeaa hiekkaa
tulenpunaista hiekkaa

ja harmaata tuhkaa

Polku on kutsuva Sitä polkua lähden kulkemaan - voimakortti - lupiini

Kaikki oli sekaisin
hänen edessään polulla
ja silti polku oli niin kutsuva
että sitä polkua
tahtoi lähteä kulkemaan
sen polun tahtoi katsoa
ja kulkea loppuun asti

sillä hän uskoi siihen polkuun

Polullani - voimakortti - orvokki

Ilta oli kaunis
 ja polulla hohti

sateen jälkeiset hohdot

kivissä oli kultaa ja purppuraa
mystistä sumua
kuin usvaa
joka kietoutuu harsomaisena
kivien ympäristöön
ja hiekanjyvien pinnoille
kiiltäen ja hohtaen

 avaruudellista valoa

Tunnistan itseni Omat soluni - voimakortti - kivi, sammal ja esikot

 Hän tunnisti itsensä
omat solunsa
merkkinsä
noissa pienissä merkityissä kivissä

joita oli hänen polullaan

hiekanjyvissäkin
hän pystyi näkemään
oman kuvionsa
omat merkkinsä
omat tunnistimensa
kuin hänen solunsa
olisivat painaneet
niihin kaikkiin
oman polttoleimansa
 kipuisan ja silti siedettävän

koska tarkoitus oli niin pyhä

Avaan silmäni ja sydämeni näkemään yhdessä - voimakortti - esikko

Hänen elämänsä maistui elämältä tänään
 kun hän kulki polullaan
sillä hän oli avannut silmänsä ja sydämensä

näkemään ja katselemaan yhdessä

Soluni ovat mukana-voimakortti-kevätvuohenjuuri

 Jokainen solu katsoi eteenpäin polkua
 ja hän astui jokaisen askeleen tietäen
 että hänen jalkapohjiensa solut olivat mukana
 kuljettamassa häntä suuntaan

 johon hän halusi

Elämäni täydellisenä Polku kutsuvana voimakortti-herttavuorenkilpi

Elämä oli täydellisenä tässä hetkessä

polku oli kutsuvana edessä